Kotisivulta löytyy nyt Artikkeliarkisto, joka pitää sisällään hiljalleen täydentyvän valikoiman kirjoittamiani artikkeleita, esseitä, kolumneja, pakinoita ja muita tekstejä vuosien varrelta. Ensimmäisenä - eli pohjimmaiseksi jäävänä - on Turun ylioppilaslehdessä 1995 julkaistu Sinivalkoinen joulusatu.
Kotisivu-uudistuksen myötä Kirjoista sanottua-osio on poistunut ja sen sisältämät arvostelusitaatit löytyvät nyt osiosta Teokset.
Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore järjestävät 30.3. Helsingissä Teatteri Toivossa klo 12:00-14:30 tapahtuman Taike & Cupore Talks: Taiteilijoiden työhyvinvointi, jossa esitellään Taiteen ja kulttuurin barometri 2022-raportin tuloksia.
Osallistun tilaisuuden taiteilijakeskusteluun sirkustaiteilija Armas Lintusaaren ja ympäristötaiteilija Päivi Maunun kanssa. Keskustelun juontajana toimii Vespa Laine.
Maaliskuussa ilmestyneessä Kirjailija-lehden numerossa 1/2022 julkaistiin esseeni Näkyvyyspääomaa ja messuhalleja.
”Dumari – Vanha ja uusi testamentti on yhteen lauseeseen tiivistettynä kaikki mitä olet aina halunnut tietää Tuomari Nurmiosta, muttet ole koskaan uskaltanut kysyä.”
Näin Imperiumin Ismo Kara arviossaan, jonka pääsee lukemaan kokonaisuudessaan tästä linkistä.
"Tuomari Nurmion elämäkerran uusi laitos on odotetun laadukas tiiliskivi", otsikoi Kaaoszine 24.11. päivätyn arvionsa, jonka pääsee lukemaan tästä linkistä.
Arvostelija Juhani Mistolan mukaan kirjasta tekee ainutlaatuisen sen suoruus.
"[K]irjalla ehdoton paikkansa Suomen virallisten rockelämäkertojen joukossa. Lisäksi se saattaa olla jopa enimmäkseen totta."
9 ½ / 10
Lauantaina 24. lokakuuta järjestettiin ensimmäistä kertaa Bar Loosen Kirjakerho, jossa keskustelin Pasi Lampelan kanssa teemasta Inhimillisyyden puolustamisesta. Käsittelyssä oli Veden ohella Lampelan uusi romaani Luottomies.
Keskusteluvideo löytyy täältä.
Haastattelin myös Tuomari Nurmiota ja Jarkko Martikaista.
Nurmion kohdalla aiheena olivat juuri julkaistu laululyriikkakirja Vinoja sanoja sekä elämäkerta Dumari - Vanha ja uusi testamentti. Martikaisen teos Lihavia luurankoja on puolestaan yhdistelmä laululyriikkakokoelmaa ja elämäkertaa.
Kirjakerhossa esiintyivät myös Ina Mikkola ja Laura Gustafsson, Tiina Tuppurainen, Laura Lehtola ja Janne Saarakkala, sekä Samuli Laiho, Tommi Liimatta ja Kauko Röyhkä.
Käyn keskiviikkona 14.10. Radio Majavassa DJ John Waynen vieraana puhumassa Tuomari Nurmion elämäkerrasta klo 18:00-20:00.
Lähetys uusitaan torstain ja perjantain välisenä yönä klo 00-02 sekä sunnuntaina klo 16-18.
Jukka Lindforsin ja Markku Salon kanssa kirjoittamani Tuomari Nurmio -elämäkerta Dumari - Vanha ja uusi testamentti löytyy nyt asiallisesti varustetuista kirjakaupoista. Paperikirjaa hieman laajempaa e-kirjaversiota odotellaan vielä.
Teoksen Vanha testamentti pitää sisällään WSOY:n vuonna 2010 julkaiseman elämäkerran Dumari - Kohdusta hautaan ja paratiisin puutarhaan perustekstin kokonaisuudessaan - noin kahdensadan sivun laajuinen Uusi testamentti käsittelee puolestaan Nurmion uraa ja elämää kymmenen viime vuoden ajalta.
Kirjassa on kolme kuvaliitettä, henkilöhakemisto ja diskografia.
Karjalainen haastatteli Vesi-romaanin taustoista. Puhuttiin muun muassa siitä, kuinka joen suu nielaisee mereltä tai järveltä lähestyvän kulkijan, ihmismielen tarina-käyttöliittymän tuottamista kummallisuuksista sekä surutyön merkityksestä yhdenlaisen maailman loppuessa ja ylipäätään.
Juttu on luettavissa kokonaisuudessaan Karjalaisen verkkosivulla.
Vesi on esillä Liken uudessa katalogissa sivuilla 12-13 - ja sivuilla 48-49 taas syyskuussa päivänvalon näkevä Dumari - Vanha ja Uusi testamentti.
Like Kustannuksen Kesä 2020-katalogista löytyy romaani nimeltään Vesi, jonka julkaisuajankohdaksi mainitaan toukokuu.
Kirjan kannen on suunnitellut Mervi Turpeinen.
Vesi julkaistaan myös ääni- ja e-kirjana.
Pohjoinen kulttuurilehti Kaltio on julkaissut juuri ilmestyneessä numerossaan 4/2018 esseeni Kirjallisuus kilpailuyhteiskunnassa - Näkökulmia kirjallisuuden kriisiin.
Teksti löytyy sivuilta 28-31 - verkossa sen voi lukea täältä.
Löykkiön kirjastossa tapahtuu käsittelee myös Rakentajaa julkaisussaan Pääsiäisen kirjallisia perinteitä:
"Pääsiäisenä harrastetaan usein yhteistä ateriointia suvun kesken. Raimo Pesosen Rakentaja-Liikasen pääsiäisaterialle ovat tulossa appivanhemmat. Ruokalistalla on perinteitä kunnioittaen lammasta ja minttuhyytelöä. Anoppi ja appi tuovat mämmiä ja kukkakimpun, kuten heillä on tapana.
”Kun asuntoa on jynssätty vieraita varten sormenpäät vereslihalla monta päivää niin kuin meillä, lammas tilattu ja veitset teroitettu hyvissä ajoin, ilmassa on erityistä herkkyyttä.” Herkkyys ei ehkä kuitenkaan ole juhla-aterialle sopivinta laatua, vaan enteilee räjähdystä."
Voiman ja Into Kustannuksen juuri julkaisema Route Couture on valokuvakirja samannimisestä taideprojektista, jossa taiteilijat valmistavat vaatteita ja asusteita yliajettujen eläinten turkiksista.
Route Couture -taiteilijaryhmään kuuluvat Lari Lätti, Karoliina Paappa, Leena Pukki ja Stina Riikonen.
Kirjoitin Route Coutureen lyhyen kertomuksen. Tekstejä ovat kirjoittaneet myös kuvataiteilija Terike Haapoja, kriitikko Otso Kantokorpi, kuraattori Jussi Koitela, taiteentutkija Katve-Kaisa Kontturi sekä kirjailijat Rosa Liksom ja Antti Nylén.
Vanhin poikani palaa kauppareissulta hiljaisena. Hän nostaa jauhopussin ja suolan kaappiin, minä hymisen ja hyssytän nuorimmaista unten maille, enkä kiusaa poikaa kysymyksillä, vaikka tyttö sylissäni tuhisee jo niin, ettei heräisi isojen ihmisten puheisiin.
Arvaahan sen. Kieltä on taas pilkattu, sanottu ettei tuo osaa edes puhua, tai tivattu miksi tulit tänne, miksi et jäänyt puolustamaan kotiasi. Pieni kiusaajien porukka ei ole itse sotaa nähnyt, mutta kaupan nurkalla seisoskeluun sillä riittää aikaa ja kovalla äänellä se räkyttää: mikset olet töissä, miksi viet meidän työt?
Peittelen tytön sänkyynsä ja muistan kuinka poika lupasi kuolevalle isälleen huolehtivansa pienimmistä siskoistaan kunnes he ovat aikuisia. Nyt ollaan uudessa kodissa, vaikka vierailla mailla, ja hammasta on saatu purra.
Poika lähtee ruokkimaan hevosta, ja minulta jää taas paljon sanomatta, niin kuin se, että vielä hänkin oppii puhumaan uudella tavalla. Totta kai oppii kun perheen naisväki osaa jo, vaikka karjalaa onkin oman väen kesken hauskempi haastella. Katselen nukkuvaa lasta ja käsitän samalla, ettei tyttö muista aikuisena muuta lapsuusmaisemaa kuin tämän pienen länsisuomalaisen kyläaukean joenvarsipeltoineen.
Kertomus on osa Unicefin Pieniä tarinoita -kampanjaa, jonka teemana on tänä vuonna Pakolaislapsen koti.
Hämeen Sanomat julkaisi 11.5. arvostelun Rakentajasta otsikolla Reklamaatioita puhumattomista unelmista.
Lehden mukaan Rakentaja "on tietoisesti surkuhupaisa aikalaiskuvaus, psykologinen, yhteiskunnallinen romaani äkkirikastumisen ja suojan hakemisen unelmista ja itsepetoksesta."
"Osan juonesta kertoo Liikanen, osan Ulla. On virkistävää saada Ullan sarkastisuutta ja ujoa fantasiaa mukaan", kirjoittaa Sini Kiuas arviossaan, ja jatkaa: "Suomalainen nainen ja mies ajavat ikään kuin eri vaihteilla tavoitellen läheisyyttä, puhe ja puhumattomuus periytyvät. Pariskunnan murrosikäisestä Neosta on kasvamassa arvoitus.
Kun talo on valmis, tulee kuolema -tyyppinen arvomaailma on Liikasen isän sukupolvelle merkinnyt työteliäisyyttä, rehellisyyttä ja velanmaksua. Liikasen maailmassa myydään keskeneräisyyttä velalla.
Kummallista on lukijana huomata hihittelevänsä, kun juoni etenee Liikasen asiakaspalvelutilannekatastrofista toiseen. Tämä romaani pistää äärimmilleen sen palvelun laatuun liittyvän kysymyksen, pyrkiäkö täydellisyyteen vai alentaako rimaa. Liikanen menee riman alta.
Myös hetket Ullan kanssa ovat jatkuvaa katastrofia, jonka Liikanen selittää itse parhain päin kuin Thomas Mannin huijarihahmo Felix Krull."
Hämeen Sanomat päättää arvostelun toteamukseen, jonka mukaan "Rakentaja haastaa superantisankari Liikasellaan lukijaa miettimään omia isoja valintoja. Samaan aikaan se on kirjailijansa toistaiseksi hauskin teos."
”Disclaimer heti kärkeen: Rakentajan kirjoittaja Raimo Pesonen on hyvä ystäväni ja tämä kirja on saatu lahjaksi. Yhtään ylisanaa ei ole silti luvassa, ehkä jopa päinvastoin.
Mutta onhan tämä ihan perkeleen hyvä kirja.”
Eilispäivän kirjat-blogi käsittelee Rakentajaa – tekstin voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
"Kirjailija Raimo Pesosen viides romaani Rakentaja pureutuu raadolliseen rakennusbisnekseen. Kirja ilmestyi oivaan aikaan kun otsikoissa pyörivät homekoulut, sisäilmaongelmat, rakentamisen virheet ja hauras betoni. Ehkä Pesonen omaa ennustajan kykyjä."
Näin kirjoittaa Yle Puhe tämänpäiväisen haastattelun yhteydessä. Haastattelun voi kuunnella tästä linkistä.
"Jos haluaa tietää, mikä kaikki voidaan taloa rakentaessa hutiloida ja millaiseen uuvuttavaan byrokratiaan voi virheistä valittaessaan juuttua, kannattaa lukea Raimo Pesosen viides romaani Rakentaja", kirjoittaa Anelma Järvenpää-Summanen Maaseudun Tulevaisuudessa julkaistussa arviossaan otsikolla Vastuun välttämisen taito.
"Liikanen osaa selittää ja viivyttää korjauksia niin, että enin osa valittajista kyllästyy ja sopeutuu.
Liikasen ammattitaitoa on oppia uskomaan, mitä puhuu. Tietoisesta valehtelusta kun on vaikea tehdä uskottavan kuuloista.
Liikasen perhekuvioissa tapahtuu vastaavanlaista rakennelmien pettämistä. Vaimo, poika ja hän itse loittonevat kukin tahoillaan unelmiensa perään. Mikä elämässä olisi tärkeintä, jotkut näkevät sen vasta tuhkan keskeltä.
Pesonen tekee markkinatalouden ilmentymistä havaintoja ja oivalluksia [--] hometalojen ja huonosta betonista valettujen siltojen aikakautena teos on ajankohtainen. Se liikkuu tuottavuuden paineiden ytimessä."
Arvio on luettavissa kokonaisuudessaan 22.3. julkaistusta MT:n numerosta.
"Mukava lukukokemus, yllättävän monipuolinen ja -tasoinen kirja. Olen aina pitänyt työelämäaiheista, jota tämä edustaa mutta yhdistää tarinaan myös muuta. Pidin aiheen lisäksi kirjan realistisen hienostelemattomuuden, mustanpuoleisen huumorin ja vakavan pohjavireen sekoituksesta."
Kulttuuri kukoistaa -kirjablogi käsittelee rakentajaa. Teksti on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
Siltala Kustannus ilmoitti tänään, että Rakentajan ensimmäinen painos on myyty loppuun.
Kirjoja on todennäköisesti saatavilla useammastakin kaupasta, mutta kustantajan varastossa sitä ei tällä hetkellä ole. Tilanne korjaantuu parin viikon sisällä uuden painoksen myötä.
"Kirjailija Raimo Pesonen muistuttaa kirjassaan turvallisuuspolitiikan olevan laaja-alainen käsite", kirjoittaa Jussi Hermaja arviossaan Viholliskuvien paluusta.
"Usein turvallisuuspolitiikasta puhuttaessa keskitytään sotilaalliseen toimintaan ja liittoumiin. Turvallisuus on kuitenkin sisäsyntyistä ja perustuu ihmisen tunteeseen omasta ja valtion turvallisuustilanteesta.
Pesonen nostaa kirjassaan esiin, kuinka turvallisuuspolitiikasta käytävä keskustelu on myös sisäpolitiikkaa ja kuinka Suomea ollaan määrätietoisesti viemässä NATO:n jäseneksi. Pesonen ruotii erityisesti joukkotiedotusvälineiden roolia NATO-jäsenyyden ajajana uutisointinäkökulmiensa ja -valintojensa kautta.
[--]
Viholliskuvien paluu on nimenomaan taskukirja: lyhyt, selkeä ja luettava. Kaikkiin turvallisuuspolitiikan kysymyksiin siitä ei vastauksia löydy, mutta se laukaisee lukijassaan kriittisen ajattelun siemenen."
Arvostelu on luettavissa kokonaisuudessaan Antimilitaristi-lehden Talvi 2016-2017 -numerosta sivulta 23.
Siltala Kustannus julkaisee Rakentajan 2. helmikuuta 2017. Graafisesta suunnittelusta vastaa jälleen Jussi Karjalainen. Kustantamon juuri ilmestyneessä kevätkatalogissa kirjasta kerrotaan seuraavaa:
”Tarkkanäköinen ja hykerryttävä romaani purku-uhan alle joutuvista perhesuhteista ja raadollisesta rakennusbisneksestä
"Suljen silmät, pidän auton rattia kevyesti käsieni välissä, hengitän syvään ja rauhallisesti. Minun työpäiväni on ohi. Vaikka se oli hyvä, työ on silti vain työtä. Sivelen olkapäitäni vuorotellen, sanon itselleni että nyt minä ravistelen työt pois vaatteistani. Minulla on paljon muutakin, ja nyt minä ajattelen sitä kaikkea. Minulla on koti ja perhe. Elämä. Unelma.”
Näin vakuuttaa itselleen Liikanen, valmistumaisillaan olevan Asunto-osakeyhtiö Betsaidantien kohdevastaava, ja aloittaa odysseian, jonka lonkerot ulottuvat työmaalta kotiin ja perhe-elämän perustuksista ihmismielen perimmäisiin kammioihin saakka. Samaan aikaan kun Liikasen päivät täyttyvät taloyhtiön hallituksen valituslistoista ja ongelmallisista betonivaluista, alkaa kotona tapahtua perheonnea vakavasti uhkaavia asioita. Vaimo ja poika käyttäytyvät oudosti, kumpikin tahollaan ja kumpikin tavallaan, eikä enää ole lainkaan varmaa, että Liikasen vuosikausia salaa vaalima unelma ehtii pelastaa erilleen ajautumassa olevan perheen.
Romaanissaan Rakentaja Raimo Pesonen kääntää lahjomattoman ja terävänhumoristisen katseensa kohti villiksi länneksi ajautunutta rakennusbisnestä – ja kertoo samalla puhuttelevan tarinan siitä, mitä tapahtuu kun perheen sisällä jätetään sanomatta se mitä pitäisi ja vaalitaan omia unelmia yhteisinä.”
Katkelma tällä viikolla ilmestyvästä teoksesta Turvallisuuspolitiikan taskukirja 2016 - Viholliskuvien paluu
Talousongelmia, sosiaalisia kriisejä ja autoritaarisuuden uusi nousu
Peruskoulun historian oppikirjoissa kerrotaan, kuinka 1920- ja 1930-lukujen talouskriisit ja niiden aiheuttamat sosiaaliset ongelmat lisäsivät autoritaaristen liikkeiden kannatusta ja toimivat lopulta toisen maailmansodan sytykkeinä. Kyseessä on vuosikymmeniä sitten vakiintunut historian tulkinta, mutta kesällä 2016 vaikuttaa siltä, että asia on jäänyt kokonaisilta päättäjien sukupolvilta sisäistämättä.
Niinpä historia näyttää monilta osin toistavan itseään. Svengaavan 20-luvun pörssinerojen modernit vastineet ja heidän toimintamahdollisuuksiensa turvaamiseen keskittyvä poliittinen eliitti ovat synnyttäneet maailmanlaajuisen talousongelmien vyyhdin, joka kietoutuu yhteen ympäristöongelmien ja sosiaalisten kriisien kanssa.
Yhteiskuntatieteiden tohtori ja entinen ministeri Ele Alenius toteaa Helsingin Sanomissa, että ”yleismaailmalliset uhat, talousjärjestelmän kriisit ja digitalisoitumisen aiheuttamat työelämän muutokset muodostavat yhdessä ennennäkemättömän suuren ongelmien kasautuman”. Alenius jatkaa, että koska ”ongelmat ovat kasautuneet uusliberalismia korostavan kehitysfilosofian vallitessa, olisi loogista, että ihmiskunta irtautuisi yksipuolisesti vapautta korostavasta ajattelusta ja suuntautuisi kohti hallitun kehityksen aikakautta”.
Kovin vahvoja signaaleja tällaisesta muutoksesta ei ole vielä nähtävissä. Sen sijaan autoritaarinen ajattelu on tehnyt paluun. Se hakee voimaa sosiaalisista kriiseistä, työpaikkojensa ja toimeentulonsa puolesta pelkäävien tyytymättömyydestä, epävarmuudesta ja pelosta. Kielenkäytön armottomuudessa ja ihmisarvon kyseenalaistamisessa autoritaariset liikkeet ja uusliberalistinen hegemonia lyövät kättä ja tukevat toisiaan.
Henkilökohtaisessa elämässä koettu turvattomuus vaikuttaa myös siihen, kuinka maailmanpolitiikan tapahtumia tulkitaan – ja yksilötason kokemukset taas heijastuvat jollakin aikavälillä valtioiden väliseen politiikkaan. Tästä näkökulmasta Kirkon tiedotuskeskuksen verkkoviestintäpäällikkö Lari Lohikosken Suomen Kuvalehden blogissa helmikuussa 2016 käsittelemä Social Mood Indicator -projektin loppuraportti on huomionarvoinen, mutta erityisesti sen pitäisi soittaa aiemmin lainatun ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon laatijoiden hälytyskelloja: ”turvallinen ja luottamukseen perustuva yhteiskunta” vaikuttaa raportin perusteella muuttuvan yhä kaukaisemmaksi tavoiteeksi.
Sisä- ja puolustusministeriöiden vuosina 2011–13 rahoittama Social Mood Indicator on otokseltaan erittäin laaja, ja se valmistui 2013. Lohikoski toteaa, että ”Raporttia ei kuitenkaan ole koskaan julkaistu, eikä tutkimusta jatkettu.” Raportin vaientamiseen saattaa olla syynä se, että seurantajakson loppupuolella jo lähes puolet suomalaisista luokitellaan ”vieraantuneiksi”. Myös muutoksen nopeus ja suunta vaikuttavat huolestuttavilta. Tutkimuksessa niin sanottujen ”yhteiskunnan vetureiden” osuus väestöstä oli 72 prosenttia vielä elokuussa 2011, kun tammikuussa 2013 tuohon luokkaan kuului enää 22 prosenttia suomalaisista. Lohikosken mukaan raportti ”ei jää vain tilanteen kuvaamiseen, vaan antaa myös politiikkaohjeita tilanteen kärjistymisen estämiseksi. Ei tulisi käynnistää suuria muutoshankkeita, harjoittaa kireää kontrollia tai pelata poliittisia pelejä. Näiden sijaan tulisi pyrkiä rakentamaan yhteistä visiota laajasti keskustellen, etsimällä sellaisia yhteisesti hyväksyttyjä asioita, joiden varaan on mahdollista rakentaa luottamusta. Tulisi käynnistää konkreettisia tukitoimia lähellä ihmisiä ja välttää asioiden monimutkaistamista. Jokainen voi miettiä kummalla polulla Suomi on kulkenut.”
Turvattomuutta monella tasolla
Esimerkkiä talousromahduksen ja sosiaalisen kaaoksen jälkeisestä autoritaarisesta hallinnosta ei tarvitse hakea naapurimaatamme Venäjää kauempaa. Presidentti Vladimir Putinin valta versoo 1990-luvun Boris Jeltsinin kauden kaaosmaisista ryöstökapitalismin vuosista, ja sen tukemiseen käytetään myös nationalistisia viholliskuvia.
Euroopan unionissa on kauhisteltu Unkarin äärioikeistolaistumista, mutta suhteellisen vähän on pohdittu ilmiön yhteyksiä maan 1990-luvulla läpikäymiin kovakouraisiin yksityistämisohjelmiin ja menoleikkauksiin.
Esimerkkejä vastaavasta kehityksestä ei ole vaikea löytää muualtakaan. Erilaiset ääriliikkeet hakevat vihollisia omien rajojen sisältä, ja valtioiden tasolla niitä löydetään entistä useammin myös rajojen takaa. Kun nämä kehityskulut ovat käynnissä lähes kaikkialla, monenkeskisen epäluuloisuuden kierre on helppo synnyttää ja se vahvistaa helposti itse itseään.
Toimittaja ja tietokirjailija Elina Grundström kysyi kesällä 2015 Helsingin Sanomien julkaisemassa kolumnissaan otsikolla ”Suomessa tapahtuu asioita, jotka eivät ole normaaleja, vaikka niitä sellaisiksi väitetään”, että ”onko tämä ennemminkin sotaan valmistautuva kuin kansantaloutta tasapainottava hallitus?” Grundström toteaa, että ”jos valtion pitää todella siirtää kymmenen miljardia euroa päivähoidosta, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta hävittäjähankintoihin, Suomeen kohdistuu sotilaallinen uhka, jonka rinnalla millään muulla ei ole mitään väliä. Samaan aikaan päättäjät vakuuttavat, että heillä on ’yhteinen tilannekuva’ eli täsmälleen sama käsitys Suomen ongelmista. Tämäkin kuulostaa enemmän poikkeustilalta kuin normaalilta pohjoismaiselta demokratialta.”
Jo ennen Juha Sipilän hallituksen muodostamista on puhuttu paljon demokratian ”tehottomuudesta” tai kaivattu ”johtajuuden osoittamista”. Samankaltaisia fraaseja kuullaan niin Venäjältä, EU-maiden sisältä kuin USA:n presidentinvaalikamppailustakin. Monialaiseen turvattomuuteen haetaan vastauksia vahvasta johtajuudesta ja hyökkäämällä banaaleja viholliskuvia vastaan.
Ei ole sinänsä yllättävää, että myös suomalaisen nationalismin perinteinen ulkoinen vihollinen Venäjä on saanut retoriikassa yhä pelottavampia piirteitä – eikä Venäjä ole omalta osaltaan vaikeuttanut viholliskuvien rakentajien työtä sotilasoperaatioillaan Krimin niemimaalla ja Itä-Ukrainassa. Kyseiset kansainvälisen oikeuden loukkaukset ovat yksiselitteisen tuomittavia, mutta mikään ei osoita niiden aiheuttavan suoranaista uhkaa Suomelle, vaikka näin on useissa puheenvuoroissa väitetty. Ajatukseen Suomeen kohdistuvasta uhasta – ja ylipäätään itänaapurista synnytettyyn viholliskuvaan – sisältyy kantavana voimana pohjaolettamus, jonka mukaan Venäjä on muista valtioista perustavanlaatuisella tavalla poikkeava toimija, arvaamaton, ennakoimattoman aggressiivinen ja epärationaalinen. Tämän poikkeavuuden esitetään tekevän perinteisen ulkopolitiikan keinoista suhteellisen tehottomia, jolloin vaihtoehdoksi jää vain varustautuminen ja sotilaallinen liittoutuminen.
Ylen haastatteleman Aleksanteri-instituutin johtajan Markku Kivisen mukaan ”Suomalaisten kannalta arvaamattomalta näyttää toiminta, joka ei noudata kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisten sopimusten muodollisia pelisääntöjä. Suurvallat eivät niitä noudata silloin, kun niiden intressit törmäävät yhteisiin intresseihin. Tässä mielessä Venäjä näyttäytyy arvaamattomana, mutta jos sitä vertaa Kiinaan ja Yhdysvaltoihin, ei se ole sen arvaamattomampi kuin nekään.”
Venäjän ja läntisen sotilasliiton Mustanmeren suunnalla pitkään käynnissä ollut köydenveto sai uusia sävyjä jo Georgian sodan jälkeen 2008 – samana vuonna, jolloin myös finanssikriisi alkoi synnyttää maailmanlaajuisesti reaalitalouden ongelmia. Krimin miehitys ja Itä-Ukrainan taistelut ovat edelleen lisänneet jännitystä, ja molemminpuolinen uho ja aseidenkalistelu on levinnyt myös Itämeren alueelle ja horjuttanut täällä vallinnutta tasapainoa. Uudessa ristiriitatilanteessa Suomi vaikuttaa hylänneen toisen maailmansodan jälkeen vallinneen peruslinjauksensa suurvaltojen kiistojen ulkopuolella pysyttäytymisestä.
Olen tehnyt Siltala Kustannuksen kanssa sopimuksen viidennen romaanini julkaisusta. Teos nähnee päivänvalon syksyn 2016 ja kevään 2017 välisenä aikana. Käsikirjoitus kantaa tällä hetkellä työnimeä Rakentaja.
Tarkan julkaisuaikataulun ja virallisen nimen kaltaisista seikoista on luvassa lisää tietoa myöhemmin.
Venäjätrollit ovat jälleen otsikoissa, ja koska kirjoitin aiheesta viime keväänä ilmestyneeseen Nato hampaankolossa -pamflettiin, julkaisin nyt Voiman blogissa kevyesti lyhennetyn version kirjan kolmannesta luvusta, jossa matkalle kohti venäjätrollien olemusta lähdetään Uuno Turhapurosta.
Tarkennan trollikysymystä (tutkija Saara Jantunen käyttää heistä termiä resonaattori) tässä sen verran, että toisaalla pamfletissani totesin heidän lukumääristään esitettyjen väitteiden tekevän ilmiöstä naurettavan.
Ajatus siitä, että kuka tahansa "vakautta horjuttava" keskustelija eli mahdollisen Nato-jäsenyyden, EU:n, euron tai vaikka nykyisen hallituksen arvostelija voi tietämättään olla resonaattori (tai trolli), lähestyy puolestaan puhdasta mccarthyismia, yhteiskunnallista hysteriaa.
On helppo yhtyä kyberturvallisuusasiantuntija Jarno Limnéllin sanoihin: "Sodassa emme ole, vaikuttamisen kohteena kylläkin, useasta suunnasta."
Helsingin kirjamessuilla puhutaan Natosta hampaankolossa 23.10. Eino Leino -lavalla klo 13:00 alkaen.
Rakkaus on koira helvetistä-blogi on kirjoittanut Automiehestä heinäkuisessa postauksessaan.
"Hidasta elämän soljumista ja elämän koulussa opiskeltua filosofiaa sopii odottaa, kun tarttuu kirjaan, jonka pääosaa esittää Automies isolla A:lla. "Automiehen maa alkaa jossain Kehä ykkösen jälkeen ja yleensä ennen Kehä kolmosta", kertoo kirjan aloituslause. Tämän sisällön kertoo aika hyvin myös vaalitulokset. - -
Pesonen on tehnyt Automiehestä hiljaisen tietäjän. Vaikka ensivaikutelma Automiehestä ei mairittele, on selvää, ettei Automies tyhmä ole. Vaatimatonta viisautta piisaa, mutta sitäpä ei paljon huudella. Pesonen purkittaa autenttista tunnelmaa taiten. Tämänkin kohtauksen voin itsekin muistaa kokeneeni joskus 90-luvulla pankakoskelaisukkini seurassa:
Lieksan keskusta on äkkiä nähty, vaikka komeita tukkirekkoja siellä riittää. Parkkeeraan itseni ABC:lle haistelemaan maailman tuulia ja lihapiirakkaa halkaistulla HK:n sinisellä. Naapuripöydän vanha mies kaipaa markkaa takaisin ja vieruskaveri sille viime viikolla lainaamaansa kaksikymppistä. Kolmas muistelee kuinka Pankakoski tyhjennettiin 50-luvulla yhdellä rysäyksellä mustalaisista, puhelinlangat ja sähköt poikki ja ei kun naiset ja lapset suoraan tien päälle, miehiä ensin läksiäisiksi turpaan. Neljäs sanoo että media vääristelee ja markkaa takaisin kaipaava suutahtaa ja lähtee. Kolme jäljelle jäänyttä arvioivat että Reinolla on aina ollut elämässä lintallaan muutakin kuin kengänkorot, näkeehän sen pojistakin. Pankakoskenpuhdistaja sanoo, että työttömiä ovat omatkin pojanpojat, mutta osaavat hävetä hiljaa kotonaan eivätkä näytä naamaansa kylillä tai kahviloissa varsinkaan niin kuin nämä vastaanottokeskuksen murjatit.
Pesosen tapa kirjoittaa muistuttaa paljon Tuomas Kyröä, mutta Automies ei kuitenkaan ole mielensäpahoittaja. Musta huumori keski-ikäisistä miehistä on ehtymätön luonnonvara, josta riittää ammennettavaksi kaikille."
Teksti on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
Kirjatoukan havaintoja yhteiskunnasta-blogi käsittelee Natoa hampaankolossa otsikolla Robotisaatio kannattaisi aloittaa yhteiskunnallisesta päätöksenteosta.
"Keväällä ilmestyneessä kirjassaan Nato hampaankolossa Raimo Pesonen analysoi Suomen Nato-keskustelun historiallisia ja kulttuurillisia taustoja. Nato-keskustelun lähtökohdat ja heikkoudet, jotka kirjassa tuodaan esiin, toimivat loistavana esimerkkinä ihmisten laiskasta ajattelusta.
Pesonen arvostelee Helsingin Sanomia ottaen esimerkiksi maaliskuussa 2014 aiheesta julkaistut artikkelit, joista jokainen tavalla tai toisella puoltaa Nato-jäsenyyttä. Näin siis Suomen vaikutusvaltaisimmassa julkaisussa, jonka pitäisi olla poliittisesti sitoutumaton. Pesosen analyysiin perehtyessä huomaa Nato-keskustelussa piirteitä, jotka kuuluisivat pikemminkin lastenkirjoihin kuin poliittiseen journalismiin: Suomea esitetään sankarina, Venäjää konnana, Yhdysvaltoja avustavana henkilönä, Nato-jäsenyyttä ratkaisuna ja itsenäisyyden säilymistä etsittävänä palkintona. Todellisuudessa niin Venäjä kuin Yhdysvallatkin on toiminut suurvallan tapaan omien intressien mukaisesti usein piittaamatta kansainvälisistä sopimuksista. Liittyminen Natoonkaan ei välttämättä takaa Suomen turvallisuutta Venäjän hyökätessä, kuten Pesosen argumentoinnista selviää, mutta varmasti tulehduttaa Venäjän ja Suomen välisiä suhteita entisestään. Mediassa näistä seikoista on tuskin käyty keskustelua, ja lähteiden käyttökin on epäilyttävän yksipuolista: asiantuntijana on esim. useasti vedottu eversti-luutnantti Torsti Siréniin, joka samaan aikaan tunnetaan sellaisista kannanotoista kuten "jos Venäjää ei olisi olemassa, maailma olisi ehkä parempi paikka" sekä "me kaikki olemme (tai voimme olla) amerikkalaisia".
Vaikka Freedom Houselta Suomen media on jatkuvasti saanut hyviä arvioita, kyseessä voi olla kuten Pesonen mainitseekin poliitikkojen vaikutus toimittajiin. Toisaalta tässä voi vaikuttaa tiedostamatonkin yhdenmukaisuus lehdistön keskuudessa: yhdenmukaisuus arvona on sijoittunut Suomessa arvotestien mukaan erittäin korkealle, joten suomalaisille näyttää olevan perinteisesti tärkeää olla eroamatta joukosta. Konformismi taas on ilmiö, joka on tutkimusten mukaan tyypillinen ihmisille koulutuksesta ja ammatista huolimatta."
Teksti löytyy kokonaisuudessa täältä.
Suomen historiaverkko Agricola on julkaissut Jyväskylän yliopistossa tutkijatohtorina työskentelevän Teemu Häkkisen arvion Natosta hampaankolossa.
"Teoksen taustalla on selvästi syvällinen ymmärrys yhteiskunnasta ja siinä käytävästä keskustelusta, jonka aikana ainakin arvioija koki ahaa-elämyksiä kiinnostavista oivalluksista", Häkkinen kirjoittaa, ja päättää arvionsa toteamalla, että "Suomen Nato-jäsenyyden vastustajat saavat teoksesta tukea omille argumenteilleen, mutta tämä on vain osa kirjan hyödyllisyyttä. Teoksen peruslähtökohdaksi kirjoitettua Nato-kritiikkiä ei pidä pitää lukemisen esteenä, vaan mahdollisuutena testata omia tuntemuksiaan ja argumenttejaan aiheesta. Eräs keskeisimmistä Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen liittyvistä seikoista on se, millaisen suhteen Suomi haluaa Venäjän kanssa. Ja nimenomaan tämä on se asia, jota jokaisen Nato-jäsenyyden puolesta tai vastaan argumentoivan olisi hyvä ensin testata ja pohtia. Pesosen kirja sopii tähän tarkoitukseen."
Arvostelu on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
Yle Puheessa on pyörinyt kesän ajan sarja Ammatit utopiassa, jossa Asa esittelee 10 ammattia, jotka pyörisivät verovaroin hänenkin puutarhamaisessa utopiassaan. Olen vieraana 5. elokuuta esitettävässä sarjan viimeisessä jaksossa, jossa käydään läpi kirjailijan toimenkuvaa.
Ohjelma on kuunneltavissa täältä.
Historia jatkuu...-blogi käsittelee Natoa hampaankolossa otsikolla Tuleen ei saa jäädä makaamaan:
"Kirjailija ja kolumnisti Raimo Pesonen on kirjoittanut ”esseemäisen pamfletin” Nato-kysymyksestä. Kirjan nimi on ”Nato hampaankolossa” (Like, 2015). Hän asettuu selvästi liittoumattomuuden kannalle ja perustelee hyvin lähestymistapansa. Nato-fanaatikot, kuten Jukka Tarkka ovat jo lausuneet tuomionsa kirjasta.
Kirjan esseemäisyys luo edellytykset pohdiskelevalle otteelle. Kirja poikkeaa tavanomaisesta pamfletista faktapainotteisuutensa takia. Mikään yhden asian julistus se ei ole."
Tahaton lueskelija-blogissa kirjoitetaan 2012 julkaistusta Automiehestä:
"Hän on viehättynyt autoilun maailmasta, valtateistä ja huoltoasemista, miehistä, jotka käyttävät pitkiä, asiantuntevia puheenvuoroja kertoakseen konepellin saranoista ja sokkakiinnityksestä. Automies myös kuuntelee paljon, hänelle puhutaan elämästä, sen erinäisistä tarkoituksista ja kummista lainalaisuuksista. Automies ottaa puheet vastaan, mutta hänellä ei tunnu itsellään olevan asioista lukkoon lyötyä kantaa."
Teksti on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
Mesta.net julkaisi tänään Nato hampaankolossa-aiheisen haastattelun, joka on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
"- Venäjä hallitsee keskustelua Suomessa nyt, vaikka Suomen ja Naton suhteessa on kyse paljon muustakin kuin Venäjästä. Ei ole mitään epäselvää siinä, etteikö Venäjä olisi toiminut kansainvälisen oikeuden vastaisesti Ukrainassa, mutta hyvin monissa täkäläisissä puheenvuoroissa tuo toiminta esitettiin ja esitetään suurvalloille täysin poikkeuksellisena, vaikka nähdäkseni kyse on enemmänkin suurvalloille tyypillisestä toiminnasta, valitettavasti.
- Oikeastaan voisi sanoa, että suomalaisessa Nato-keskustelussa on esillä kaksi poikkeuksellista suurvaltaa, heikompia ihan puhtaasta hyväsydämisyydestä auttava USA / Nato, joka on siis vailla suurvaltaintressejä ja muistuttaa lähinnä Star Wars-sarjan jediritarikuntaa, ja toisaalta loputtoman laajentumishaluinen Venäjä, joka on niin hyökkäyshalujensa sokaisema, että toimii täysin ääliömäisesti omia etujaan vastaan. Tämä asetelma otetaan annettuna hämmentävän usein, se on pohjaolettamus jota ei kyseenalaisteta, vaikka ei vaadi kovin suurta vaivaa huomata, että todenmukaisimmassa kuvassa on muitakin sävyjä kuin musta ja valkoinen."
Yle Puheen erikoislähetys Vanhan Ylioppilastalon terassilta. Ohjelmatietojen perusteella mukana on "poliitikkoja, opiskelijoita, kansalaisjärjestöjen edustajia ja kulttuuriväkeä".
Tapio Pajusen tekemän haastattelun voi kuunnella täältä.
"Pesonen purkaa viholliskuvia
Kirjailija Raimo Pesonen esitteli tuoretta teostaan Nato hampaankolossa viime perjantaina Porin pääkirjaston kokoustilassa. Ukrainan kriisin puhkeaminen ja sen lietsoma julkinen keskustelu saivat kirjoitustyön liikkeelle. Pesonen kertoo hämmentyneensä debatissa sitkeästi velloneista viholliskuvista.
- -
- Venäjä on rikkonut kansainvälistä oikeutta Ukrainassa mennen tullen. Julkisesti ei kuitenkaan ole kunnolla avattu niitä poliittisia kehityskulkuja, jotka ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen. Tämä on sitten antanut tilaa kaikenlaisille heitoille."
Pesosen mukaan nykyisen Venäjän harjoittama politiikka ei juuri poikkea sen pitkäaikaisesta toimintalinjasta. Suurvalta on aina pyrkinyt ehkäisemään Naton laajentumista lähitienoillaan.
- Venäjällä Natoa pidetään myös epäluotettavana neuvottelukumppanina. Tämä johtuu siitä, että George Bush antoi aikanaan Gorbatshoville lupauksen siitä, ettei Nato laajene itään. Nyt kuitenkin se on jo kahdesti sen tehnyt, Pesonen muistuttaa.
Vaaralliset viholliskuvat
Kirjailijan mukaan mediassa on lietsottu stereotyyppisiä käsityksiä venäläisistä Ukrainan kriisin kärjistyttyä. Pesonen ymmärtää toiminnan myynnin edistämisen näkökulmasta, mutta pitää sitä eettisesti kestämättömänä.
- Venäjä hallitsee nykyään Natosta käytävää keskustelua. Vielä kymmenen vuotta sitten jäsenyyttä perusteltiin sillä, että Venäjä voisi olla yhteistyökumppani. Nyt siitä on tullut vihollinen, joka on hyökkäämässä Suomeen päivänä minä tahansa.
"Tämä on ongelmallista erityisesti siksi, että tässä mallissa Suomi jää passiiviseksi uhriksi, joka ei pysty vaikuttamaan kohtaloonsa. Samalla toimintavaihtoehdot pelkistyvät vai joko Nato-jäsenyyteen tai tuhoavan hyökkäyksen odottamiseen. Pesonen on huolissaan siitä, että analyyttisempi ja laajempi keskustelu Natosta jää näin käymättä ja ilmapiirin kiristyminen hankaloittaa Venäjä-suhdetta entisestään.
- -
Nato-jäsenyys on selkeästi taloudellisen ja mediaeliitin projekti."
Satakunnan Työ julkaisi 2. huhtikuuta Nato hampaankolossa -pamflettia käsittelevän haastattelun. Rami Nummen kirjoittama juttu on luettavissa kokonaisuudessan paperilehdestä.
Politiikasta.fi on julkaissut arvostelun Nato hampaankolossa-pamfletista otsikolla Suomalaisen Nato-keskustelun erityispiirteitä. Teksti on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
"Kirja tarjoaa kriittisen kokoavan näkökulman siihen, miten sotilasliitosta ja siihen liittymisestä tai liittymättömyydestä maassamme puhutaan", kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Noora Kotilainen. Seuraavassa muutamia poimintoja laajasta arviosta.
"Eräs päällimmäisistä Pesosta huolettavista seikoista – ja epäilemättä kirjan syntysyy – on Ukrainan kriisin vaikutus siihen koventuneeseen tapaan, jolla ulkopoliittista ja varsinkin Natoa koskevaa keskustelua maassamme käydään. Ukrainan kriisi muutti suomalaisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun hyvin nopeasti vanhojen historiasta kumpuavien teemojen ympärillä pörrääväksi ja lähes sotaa lietsovaksi. Rasismia lähentelevä ryssäviha, Venäjän ikiaikainen aggressio, hyökkäyssodan uhriksi pian joutuva pieni Suomi sekä suomettumistermin moninainen leimakirveskäyttö ovat jälleen tätä päivää.
Nato-keskustelussa elämme aikaa, jolloin Venäjän suuri suunnitelma Suomen (sekä muun sivistyneen maailman) päänmenoksi on toistuvasti esillä niin iltapäivälehtien lööpeissä kuin tutkijoiden esittämissä skenaarioissakin. Näillä teemoilla tyypillisesti perustellaan Natoon liittymisen välttämättömyyttä.
Toinen puoli Natoa kannattavaa tarinaa on lännen ja nimenomaan Yhdysvaltojen lähes kritiikitön kuvaaminen ”jediritarikunnaksi”, joka pyyteettömästi puolustaa maailman heikkoja ja sorrettuja pahan imperiumin erilaisia ilmentymiä vastaan."
– –
"Kirjan kysymyksenasetteluista yksi kiinnostavimmista on mielestäni se ikuisuuskysymys, miksi maassamme Natoa kannattavan vähemmistön (gallupien mukaan noin 25 % kansasta) ääni kuuluu valtakunnan mediassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa niin paljon voimakkaammin kuin sitä vastustavan (noin 60 %) enemmistön ääni. Toinen tärkeä kysymys on, miksi Nato-projekti on viime vuosikymmeninä kaikessa hiljaisuudessa kulissien takana koko ajan selkeästi edennyt kohti liittoutumista, vaikka suurin osa demokraattisen maan kansalaisista (ja sitä myötä kaiken järjen mukaan jokunen kansanedustajistakin) sitä selkeästi vastustaa.
Nämä kaksi laajaa Pesosen kirjan keskiössä olevaa teemaa – keskustelun luonne ja nykytila sekä Natoa kannattavan puolen suhteettoman suuri näkyvyys mediassa ja vaikutusvaltaisen Nato-lobbaamisen vahvuus maassamme – liittyvätkin saumatta yhteen.
Pesosen kritiikin kärki kohdistuu suomalaiseen mediaan ja sen tämän päivän vahvasti yksipuoliseen tiedonvälityksen linjaan. Pesonen aloittaa näkyvyys- ja kuuluvuuskieroutumailmiön purkamisen laajalla kritiikillä. Hän nimeää oikeistolaisen poliittisen eliitin, kokoomus-puolueen ja elinkeinoelämän johtohenkilöiden onnistuneen hiljaisen, demokratian rajoja venyttävän projektin takana. Lisäksi Pesonen osoittaa vahvasti sormella Helsingin Sanomia ja Sanoma-konsernia ja sen avoimen Nato-myönteistä linjaa suomalaisen yksipuolisuuteen kallistuvan Nato-julkisuusilmiön synnyttäjänä.
Median toimintalogiikka Nato-kysymyksen suhteen on varsin kiinnostava ja monialainen kysymys. Massamedian myötämielinen suhde poliittisen vallan piireihin, eliittiin sekä elinkeinoelämän intresseihin on useasti tutkimuksessa osoitettu. Tämän suhteen on nähty vahvistuneen juuri sodan ja kriisien aikoina. Pesosen chomskymaisin elkein osoittama eliitin, rahan ja median symbioosi, jonka Naton kannatuslukuihin verrattuna kummallisen vinoutuneen keskustelun takanakin voi nähdä, on kriittisessä mediatutkimuksessa yleisesti tunnustettu asioiden tila, jota Suomessa ei ole purettu tarpeeksi."
– –
"se kuka Natosta ja turvallisuuspolitiikasta saa uskottavasti puhua näyttää määräytyvän myös vakiintuneella tarinallisella ja retorisella tasolla. Liittoutumista puoltavan puolen johtaessa suomalaista Nato-keskustelua on ydinväitteeksi muodostunut se, että Natosta pitäisi tuottaa ja jakaa ”kylmiin faktoihin perustuvaa tietoa”, puhua tosiasioiden tasolla ja ilman turhaa tunteilua. Usein tätä ”oikeaa tietoa” tuottavat univormupukuiset miehet ja muun muassa elinkeinoelämän intressejä lähellä olevat tahot. Faktojen perään huudellessa tullaan samalla sanoneeksi, että valtaosalla kansasta ei vielä olisi tarvittavia tietoja hallussaan – oikea tieto on joidenkin muiden hallussa, ei skeptisesti suhtautuvalla enemmistöllä.
Natoon liittymistämme vastustavat leimataan keskustelussa yleisesti tunteellisiksi ja epärationaalisiksi idealisteiksi, jotka eivät tiedä tosiasioita, tai ota niitä tosissaan: he ovat tunteellisia, kun taas Naton kannattajat ovat rationaalisia ja järkeviä, nojaavat tietoon. Pesonen jäljittää tunne–järki-kahtiajaon kylmään talouskieleen ja edelleen sodan maisemiin. Itse näkisin sen kuitenkin paljon laajemman ilmiön ilmentymänä ja erittäin merkityksellisenä niin Nato-keskustelun kuin ylipäätään poliittisessa keskustelussa käytetyn retoriikan kannalta.
Pesonen sai oman osansa keskustelutilan varaamisen logiikasta ja tunneleiman käytöstä heti kirjansa ensimmäisessä arvostelussa, jonka kirjoitti valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka Helsingin Sanomiin. Virallinen Naton kannattaja Tarkka esitteli arvioissaan Pesosen ”haaveilijana”, ”keikarina” ja ”ahdistuneena” sekä määritteli kirjan “maailmantuskaiseksi parahdukseksi” ja ”runoelmaksi”.
Vastapuolen määritteleminen tunteelliseksi on retoriikan peruskeino, joka tukeutuu kartesiolaiseen maailman kahtiajakoon: tunne on arvoltaan vähäisempi kuin ”kylmä järki”, rationaalisuus vastakkainen tunteellisuuden kanssa, faktat ja uskomukset asettuvat vastakkain. Tunteellinen yhdistyy heikkoon, feminiiniseen, jopa eläimelliseen, epäuskottavaan ja epäluotettavaan. Toisen minimoimisella korostettu oma järki ja rationaliteetti taas yhdistetään voimaan, kyvykkyyteen, miehisyyteen ja uskottavaan: Nato kehystetään miehiseksi asiaksi, josta saa puhua vain tietyllä tavalla ollakseen uskottava.
Tunteet ovat kuitenkin kiinteä ja varteenotettava osa päätöksentekoa ja politiikkaa. Tunteetkaan eivät vain kaoottisesti tapahdu, paisko kokijaansa sattumanvaraisesti kuohun vallassa ja ohjaa aina väärään suuntaan. Naton puoltajienkin olisi syytä tunnustaa, että arvovalintojen tekeminen ilman tunteita on mahdotonta, eikä rationaalisuuskaan ole tunteettomuutta. Tunteet eivät ole irrationaalisia, vaan ohjaavat lähes kaikkea ihmisajattelua.
Päätöksenteko ilman arvovalintoja, jotka perustuvat tunteisiin, on mahdotonta politiikassa. Korostaessaan tunteettomuuttaan Natoon liittymisen puolesta argumentoijat tulevatkin itse asiassa sanoneeksi, että ovat kyvyttömiä päätöksentekoon. Mikäli politiikkaa edelleen pidetään arvovalintojen tekemisenä yhteiskunnallisten asioiden äärellä, olisi syytä tunnustaa, että tunteilla on määritelmänomaisesti sama pohja kuin poliittisella päätöksenteolla ylipäätään. Kaikki me tunnemme politiikasta, ja näin pitääkin olla."
Like julkaisee helmikuussa pamflettini Nato hampaankolossa, josta kustantajan esittelyteksti kertoo seuraavaa:
”Lähestyvät eduskuntavaalit, Ukrainan kriisi sekä Venäjän ja lännen uusi vastakkainasettelu ovat lisänneet Nato-keskustelun kierroksia. Suomalaisten suhtautuminen Natoon ei ole kuitenkaan suuremmin muuttunut sitten 1990-luvun lopun, jolloin jäsenyyttä kannatti kyselyissä hieman yli 30 prosenttia suomalaisista. Jäsenyyden kannattajien vaikutusvaltaisuus ja aktiivisuus pitävät keskustelun laineet korkealla asetelmien sitkeästä muuttumattomuudesta huolimatta. Raaputtamalla keskustelun ja Natosta luotujen kuvien pintaa päädytään tutkimaan Suomea ja suomalaisuutta.”
Metsästäjä on arvosteltu Keski-Pohjanmaassa otsikolla Mustan mielen korutonta kertomaa.
”Pesosen arkisten henkilöiden kohtaloiden seuraaminen tempaa mukaansa. Hänen havainnointinsa on tarkkaa ja perehtynyttä ja kirjan kieli ytimekästä. Ankeasta aiheesta huolimatta, tai ehkä sen ansiosta, ei rouheaa huumoriakaan puutu”, kirjoittaa Leena Nygård.
”Raimo Pesonen on omaääninen kirjailija. Tiettyä sukulaisuutta hänen kerronnassaan on sellaisten huippukirjailijoiden kuin Pasi Lampelan, Arto Salmisen ja jopa Juha Seppälän tapoihin kuvata maailmaa.”
Arvion pääsee lukemaan kokonaisuudessaan tästä linkistä.
Turun Sanomat julkaisi tänään arvostelun Metsästäjästä.
"Raimo Pesosen - - neljäs romaani on vähemmän romanttinen työväenluokan kuvaus. Se keskittyy kiinteistöhuoltofirma Sopuhuolto Oy:n duunarikohtaloihin.
Ironiaa löytyy itse ”huoltaa”-verbin mielikuvallisista sfääreistä. Siinä missä duunarit hoitavat julkisivut lähes kulissimaisesti kuntoon, rapisevat näiden henkilökohtaiset sisäinteriöörit kunnolla.
Luottomies Antila suree huumeisiin mennyttä poikaansa, köhii yksinäisyyttään, kun Jonne taas haaveilee yli-ihmisyydestä ja ihmisten tappamisesta. Lindan äiti on kuollut Thaimaan tsunamissa, seksissä halutaan esineellistää oma naiseus.
Duunarien käyttämä kieli on mustavalkoista, ahdasta ja emootioköyhää. Kioskimurtautujaa sanotaan ”sorkkarautataiteilijaksi”. Hauskaa sinänsä", kirjoittaa Juhani Brander.
Arvostelun voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
Amusa Kulttuuritorin Kirjaraati on käsitellyt Metsästäjää. Raati on pohdinnoissaan moniääninen:
”Kirja herätti Kirjaraadin jäsenissä voimakkaita tunteita ja enimmäkseen ne olivat negatiivisia.”
”Pesosen tyyli on tiukkaa ja kuvaavan tekstin sisään upotettu dialogi tiivistää tapahtumat. Oma ääni on löydetty ja kerronta vie matkassaan. Melankolian alta pilkahtaa välillä huumorin palasia. Työpäivien monotonisuuden ja mitättömyyden kuvaus on tarkkaa ja tuo mieleeni Arto Salmisen kirjat. Päivän politiikalla ei ole enää mitään näitä ihmisiä koskettavia viestejä annettavanaan. Yhteiskunta on parodia.”
”Onko nykypäivän todellisuus noin karkea? Kirjaa lukiessani puolustusmekanismini nosti päätään ja mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä karvaammaksi lukeminen muuttui”
"Kirjassa on vastenmielisiä kohtauksia, mutta kirjan lopetettuaan tajuaa, että ne ovat uskottavuuden kannalta olennaisia, kokonaisuutta liimaavia palasia, jotka alleviivaavat sitä, miten lähellä meitä voi lymytä jotain hyvin poikkeuksellista. Samaa ajattelin aikoinaan Bret Easton Ellisin ”Amerikan Psykoa” lukiessa",
”Kirjailija tunsi aiheen hyvin; onneksi hän ei kuitenkaan kuvannut tapahtumia sen tarkemmin. Niitä en olisi lukenut.”,
”Kirja henki itseensä käpertymistä ja yksinäisyyttä. Antaako se eväitä nykyilmiöiden ymmärtämiseen? Ehkä, jos tulkinta on se, että ihminen elää todellisuudessa eristyksissä samalla kun on sosiaalisen verkon vanki. Yksilö kuitenkin kaipaa yhteisöä, ja toiset yrittävät luoda ihanneyhteisönsä väkivaltaisesti. Kenelläkään ei ehkä ole hajuakaan "ihmisen arvoisesta" yhteisöllisyydestä,”
Jutun voi lukea kokonaisuudessaan täältä.
Vierailen Yle Puheen Aamussa Juuso Pekkisen haastateltavana.
Haastattelu on kuultavissa Ylen Areenassa.
Öisinajattelija-blogissa kommentoidaan Metsästäjää:
"Myös luettua tuli neljä kirjaa viikossa. Niistä huikein lukukokemus oli ilman muuta Raimo Pesosen METSÄSTÄJÄ (Siltala, 2014). Se on kelpo duunarikuvaus ja yksi päähenkilöistä, Jonne, potentiaalinen kouluampuja. Jo Pesosen esikoinen, ERITYISOSAAJIA (2009) todisti omaperäisen tyylin taitajasta."
Kirsin kirjanurkassa on kuunneltu Automiestä äänikirjana.
"Meno on paikoin absurdia. Naurattikin ensin, mutta kun kierrokset vain lisääntyvät, alkoi hymy hyytyä. Tragikoominen lienee lähellä totuutta, kun kuvaillaan Automiehen tyylilajia. Pidin Pesosen salaviisaasta kerrontatavasta. Lause on miellyttävärytmistä, ja uskon, että tämä olisi toiminut jopa paremmin itse luettuna ainakin ensimmäisellä kerralla. Pidin myös kirjan napakasta koosta. Miksi turhaan venyttää juttua, jos asia tulee selväksi vähemmälläkin? Mieluusti luen lisää Pesosen tuotantoa. Nimi on laitettu muistiin."
Bloggaus löytyy kokonaisuudessaan täältä.
Demari julkaisi tänään arvostelun Metsästäjästä otsikolla Turhuuteensa turhautuva terroristi.
"Uudessa, neljännessä romaanissaan Raimo Pesonen (s. 1968) rynnistää globaaleihin ja syvähistoriallisiin aiheisiin. --
Pesosen teksti on jälleen terävää, väliin yksivakaista äijäproosaa, josta näkyy työelämän realiteettien tuntemus. Kirjassa on kuitenkin harkittu rakenne, kuten tekijällä lähiluvussa aiemminkin", toteaa Juhani Ruotsalo arviossaan.
"Pirullisen ivallisesti Pesonen osoittaa, kuinka maailmaan turhautunut sivullinen turhautuu myös itseensä wannabe-terroristina."
Uusimman Rauhan puolesta -lehden (4/2014) sivuilta 4-7 löytyy haastattelu otsikolla Tarinoita näkymättömistä ihmisistä.
Metsästäjä on pääroolissa, mutta muustakin puhutaan.
Haastattelun voi lukea kokonaisuudessan täältä.
Ensimmäinen Metsästäjän arvostelu on julkaistu 2.9. Kauppalehdessä, jossa se on Viikon kirja.
"Moderni elämä on pettymys
Raimo Pesosen neljännessä romaanissa ihmiskunta palautetaan kivikaudelle, jossa yksilöt ovat joko metsästäjiä tai keräilijöitä. Analogia nykyaikaan on selvä: jälkiteollisessa maailmassa keräilijöitä ovat pankkiirit ja muut kravattikaulat, metsästäjiä sotilaat ja poliisit ja vallankin poliisikoulun pudokkaat.
Jotenkin tähän tapaan kulkee Metsästäjän päähenkilön harhainen maailmanselitys, jonka mukaan täysi elämä edellyttää syvän pettymyksen kokemusta. Kaveri on paitsi paranoidi myös sadistinen ihmisvihaaja, joka ruokkii yli-ihmisfantasioitaan rääkkäämällä eläimiä", kirjoittaa Tommi Aitio arviossaan.
"Pesonen tavoittaa tehokkaasti rääpälemäisen sielunmaiseman, joka rakentuu nettikeskusteluissa pätemiselle ja joukkosurmahaaveissa piehtaroinnille. Todellisuudessa sama henkilö on täysi mitättömyys.
Metsästäjän fiktion liitoskohtat tosielämän kouluampumistapauksiin ja kauppakeskuspommeihin ovat selvät. Pasi Lampela rakentaisi samanlaisesta problematiikasta väkevän näytelmän. Yhteistä Lampelan Meidän pojalle ja Pesosen Metsästäjälle on vankka moraalinen kivijalka, jonka ansiosta kumpikaan teos ei tarvitse moraalista lässytystä."
Sananvapaus on sekä taiteen että demokratian hengitysilmaa.
Sunnuntaina 27. lokakuuta 2013 olen Helsingin kirjamessuilla Marjo Heiskasen haastateltavana Takauma-lavalla klo 13:00-13:30.
Haastattelu on osa Suomen Kirjailijaliiton kirjamessuohjelmaa.
Pohjanmaan suunnalla liikkuville voi suositella kahta näyttelyä.
Alajärveläisen Nelimarkka-museon Villa Nelimarkan ympäristössä on esillä taiteilija Elina Förstin tekstiiligraffiteja, jotka pohjautuvat Automies-romaanista poimittuihin katkelmiin. Kirjallisuus itsessään pohjautuu pitkälle tekstin kierrätykseen, mutta tässä tapauksessa myös kirjoitusalusta eli kankaat ovat kierrätysmateriaalia.
Kokkolalaisessa Galleria Visussa on esillä 29.6. saakka Jussi Karjalaisen kirja- ja levynkansigrafiikkaa. Jussi on ollut luottograafikkoni koko kirjailijanurani ajan, ja minulla on ollut ilo työskennellä hänen kanssaan myös muissa yhteyksissä. Karjalainen on näkemyksellinen, laadusta tinkimätön mutta neuvottelutaitoinen, luova ja huumorintajuinen tekijä. Itseäni tietysti ilahduttaa se, että Visun näyttelyssä ovat mukana niin Automies, Kuinka ei voi ajatella kuin Dumarikin.
Sain tänään käsiini Automiehestä tehdyn äänikirjan tekijäkappaleet, ja teos näyttäisi löytyvän jo useammankin kirjaston listauksista, eli nyt vain lähikirjastoon varauksia tekemään.
Vain kirjastokäyttöön tehdyn äänikirjan julkaisija on BTJ Finland Oy. Lukija on Tuomas Tulikorpi, ja paketti pitää sisällään neljä cd-levyä, joiden yhteiskesto on 4 tuntia 36 minuuttia.
Keskiviikkona 24.4. olen Esko Riihelän kanssa Yle Puheessa Perttu Häkkisen vieraana klo 13-14. Ainakin autoilusta ja identiteetistä keskustellaan.
Ohjelma on kuunneltavissa täältä.
Pohjoinen kulttuurilehti Kaltio on julkaissut Risto Kormilaisen kirjoittaman arvostelun Automiehestä.
"Pesonen on värikäs kuvaaja, joka räiskii tekstissään koko maamme vartalokuvan notkeasti, säälimättömästi ruoskien ja analyyttisesti ruotien ihmiselon kauneutta kuin F. E. Sillanpää aikanaan kesäyön rosoisuutta Ihmisiä suviyössä -romaanissaan. Pesosen romaani on ajankuva, jossa liikkuminen on taidetta, taivaita hipovaa ja melkein välttämätöntä. Eläminen tulee siinä sivussa. Sivuhenkilöt nousevat päähenkilöiksi ja päähenkilöt sivuhenkilöiksi. Vain kulkeminen on välttämätöntä."
Helsingin Sanomat julkaisi tänään arvostelun Automiehestä otsikolla Automies ajaa muistoja pakoon. Raisa Mattilan kirjoittama arvio on luettavissa kokonaisuudessaan HS:n verkkolehdestä.
"Automiehen maailman muodostaa Suomen tieverkosto. Hän, jonka nimeä emme saa tietää, ajaa Sprintterillään ilmaislehtiä kauppakeskusten ja kuppiloiden jakelutelineisiin.
Automiehen sielua lämmittävät "yöhuoltamoiden kylttien ikuiset tulet, lepotauolle suunnistavien rekkojen jonot, dieselin ja tuoreen kahvin tuoksu, oikeilla asioilla olevat ihmiset, lyhyet kohtaamiset ja ilo siitä että matka jatkuu taas". Hän karttaa huoltamokahveja pidempiä taukoja yhdellä paikkakunnalla ja yötä pidempiä pysähdyksiä yhden naisen luona."
"Jos ei yövy naisillaan, Automies nukkuu Sprintterissä, sillä vuokranmaksu kaataisi pakkoyrittäjäksi joutuneen kuskin talouden. Vähitellen lukijalle alkaa myös paljastua, millaisia sietämättömiä muistoja pysähtymiseen haluton Automies ajaakaan karkuun.
Raimo Pesonen (s. 1969) rakentaa mainion päähenkilönsä toimien ja maailmankatsomuksen ympärille romaanin, jota hahmo oikeastaan kannattelee kokonaan.
- -
Automiehen mietteissä on sama ulkopuolisuuden pohjavire kuin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-hahmon maailmankuvassa. Ympäröivä todellisuus on molemmille vieras ja käsittämätön, liian monimutkainen, ja siksi parasta on luottaa vain omiin totuuksiin. Siinä missä Mielensäpahoittaja pohtii itse, toistelee Automies mitä on luottoystäviltään kuullut.
Mutta ei hän niin yksinkertainen ole kuin aluksi vaikuttaa. Vähitellen Automies paljastuu, jos ei läpeensä epäluotettavaksi niin ainakin kovin arvaamattomaksi kertojaksi, joka annostelee itsestään kitsaasti myös lukijalle.
Tämän kehityskaaren kirjailija rakentaa taiten eli niin, että jännite säilyy ja hahmo oikeasti jaksaa kiinnostaa."
Haastattelin Tuomari Nurmiota Kuopion Kirjakantti-tapahtumassa Peräniemen Kasinolla 23. marraskuuta 2012.
Amman lukuhetki-blogi julkaisi raportin haastattelusta, ja se on luettavissa täältä.
Automiestä käsitellään Ylen Viikon kirjassa Radio 1:n Kulttuuritunnilla tiistaina 13.11.
"Liikuttavan hauska päähenkilö on saanut oppia, että ne jotka ovat parhaita odottamaan saavat sitä myös eniten tehdä. Maailma on sillä tavalla reilu."
Lähetys on kuultavissa Ylen Areenassa.
Marraskuun Voima kirjoittaa Automiehestä otsikolla Auto & mies.
"Kun kirjaa kuorruttavan autoilukohelluksen rapsuttaa pois, käsillä on kertomus hajonneista ihmisistä, jotka korjaavat itseään miten kuten osaavat."
Tähtiä Automies saa 5/5. Arvio on luettavissa kokonaisuudessaan Voiman numerosta 9/2012 sekä täältä.
Turun Sanomat julkaisi tänään arvion Automiehestä otsikolla "Automies se on erimies".
"Kriitikkoa ilahduttaa suuresti, kun metsää ei ole kaadettu turhaan. Tällä tarkoitan paperille painettua kirjaa ja ennen kaikkea kirjan sisältöä. Hienoa on, että sellaisiakin laatukustantamoja kuin Siltala vielä löytyy, jotka eivät panosta kirjasyksyyn Clairen ja Anthonyn ihmissuhdesoopalla tai cityimettäväisille suunnatuilla opaskirjasilla vaipanvaihdon alkeista.
Surullisinta kirjailija Raimo Pesosen (s. 1968) kannalta taas on se, että hänen hengentuotoksensa liitetään vähälevikkisen kirjallisuuden häpeäkaanoniin. Aihepiirillisesti suurin lukijakunta Pesosen teokselle, siis ne viisi kerettiläistä, löytynevät Tekniikan maailman toimituksesta tai Saramäen vankilasta. Suomessahan vain ne miehet lukevat, joilla on siihen aikaa."
"Automiehen pääosassa on nimetön jakeluauton kuljettaja, jonka reitti kiemurtelee läpi Suomenniemen. Lastina on muun muassa kulttuurilehtiä, vaikka automies itse myöntää harrastavansa kirjallisuutta ei juuri koskaan.
Automies on muutenkin erimies, kun sussua löytyy kaupungista jos toisesta. Valitako Ruoholahden leinikki Tuuli-Sisko vaiko Tampereen kiinteä Marjaana? Pysyvin rakkaussuhde muodostuu kuitenkin GSP-navigaattoriin, jota automies kutsuu Taruksi. Kyseinen emäntä opastaa automiestä oikeille teille, kertoo kääntyäkö vasempaan vai oikeaan, mistä löytyy lähin huoltoasema munkkikahveineen.
Rahvaan sosiologismikroskooppista tarkennusta Härmän ihmisaarioista lukija kaipaakin, huoltoasemien ja kelmeiden katulamppujen runoutta. Kaikkihan tietävät, että Esson baarista löytyy sama porukka kuin Vermon raveista; sama herraviha, samat ammattikoululinjat ja sama olematon itsereflektiokyky. Tuossa maailmassa automies on kuin kotonaan, tarjoussumppien ja hillomunkkien sosiaalisessa keskittymässä.
Henkilögalleriasta löytyy Ferrari-lippiksinen Olli, Narttu-Erkki, Hullu-Hanna ja mitä vielä. Ilman liikanimiähän ei tupakkapaikalla pärjää. Toki oikeitakin ystäviä kirjassa esiintyy, kuten Pohjanmaalla asuva Seppo, jonka kanssa ammutaan haulikolla tuliterää Audia.
Mitä sanoisi tutkija Heikki Ylikangas tästä harppauksesta parempaan ottaneesta häjyilyn simulaatiosta, jossa ilkivallan muodot ovat vaihtuneet yleisestä yksityiseen? --"
Juhani Brander
Arvostelu on luettavissa kokonaan täältä.
Kirjavinkit julkaisi 24.10. arvion Automiehestä.
"Automiehen kyytiin kun pääsee, niin vauhtia piisaa. Tämä kirja on mahtava, ihanan miehinen pakkaus ja sellaista sanojen asettelua, että siitä ei voi muuta kuin nauttia. --
Raimo Pesosen teksti on runsasta, niin tulvivaa, ettei sitä saa välillä millään nieltyä. On pakko ottaa pakkia, lukea kohtia uudelleen ja innostua ja saada elämyksiä, että niin juuri, tästä minä pidän. Se puskee kuin hyökyaalto, niin että juuri kun on melkein tukehtua, selviää ja haluaa jatkaa heti uudestaan.
--
Tämän kirjan luen vielä uudestaan!"
Kinin kirjoittama arvostelu löytyy kokonaisuudessaan täältä.
"Romaani on tiivis, surumielinen, mutta hauska monologi, ja siinä on hyviä oivalluksia. Automiehelle maailma on sillä tavalla reilu, että ne jotka ovat parhaita odottamaan saavat sitä myös eniten tehdä."
Näin kirjoittavat Nadja Nowak ja Seppo Puttonen Ylen uutisten sivuilla Automiehestä.
Haastattelun voi katsoa Ylen Elävästä arkistosta.
Maaseudun Tulevaisuus julkaisi 31.8. arvion Automiehestä otsikolla Automies hakee mielenrauhaa.
"Raimo Pesosen (s. 1969) kolmas romaani jää askarruttamaan, myönteisellä tavalla.
Automies rahtaa ilmaislehtiä Suomen eri puolille, tiet ja tankkauspisteet ovat tulleet tutuiksi. Hän kokee onnellisuutta ratissa, kun on baana alla, valojen nauha kiitää vastaan ja huoltoasemien baareissa odottavat kiinnostavat ihmiset. Kuvauksessa on karua kaurismäkeläistä runoa."
"Pian selviää, että auto on tämän sivullisen roolissaan viihtyvän keski-ikäisen miehen koti, mukana kulkee koko omaisuus. Jakelureitin varrella on naisystäviä ja pari perheellistä kaveria, joiden luona voi saunoa ja nukahtaa lakanoiden väliin.
Tai on ennen ollut. Juhannusviikolla turvaverkko toisensa jälkeen repeää. Pahinta sitoutumiskammoiselle päähenkilölle on lomapäivien tyhjyys. Kun ajo pysähtyy, ajatus valuu siihen, mihin sen ei saisi, siihen mitä mies pakenee.
Ahdingossakin mies on itsetuntoinen, hänellä ei ole tarve miellyttää ketään. Mitä hän tekeekään, hän kokee valinneensa itse. Läheisintä ihmissuhdetta edustaa navigaattorin naisääni, jota hän kutsuu Taruksi.
Mies hakeutuu maaseudun tutulle huoltoasemalle ja ottaa kyytikeikkoja pitääkseen pyörät liikkeellä ja euroja taskussa. Kuljetellessaan romaanin kiinnostavinta ajattelijaa, Hullu-Hannaksi kutsuttua lampaiden hoitajaa, mies joutuu hässäkkään, jossa verta roiskuu ja poliisit piirittävät.
Kirjassa ei ole kaikkitietävää kertojaa, minäkertoja käy läpi sitä mitä kokee. Hässäkästä on arkiloogisuus kaukana. Onko tapahtumasarja seikkailua vai psykoosia, lukijalla on vapaus mieltää tavallaan. Se, mitä ajattelevalle, syyllisyydentuntoiselle miehelle on tapahtunut, selittäisi jälkimmäisenkin vaihtoehdon.
Miehen juopottelemaan ruvennut kaveri yrittää vastaavasti päästä eroon lattiaa peittävistä etanoista. Ne vain ihmeellisesti katoavat itsestään deliriumin haihduttua päästä.
Romaani koostuu lyhyistä luvuista ja mietityistä lauseista. Rakenne on tarkka, siitä on karsittu kaikki turha pois. Konstailun makua kirjassa ei ole. Selviytymään pyrkivän perusmiehen elämä välittyy vahvasti."
Anelma Järvenpää-Summanen
Kainuun Sanomat julkaisi 9.9.2012 arvion Automiehestä otsikolla "Automies vie lukijan perille".
Seppo Kämäräisen mukaan "kirjassa on kosolti omalaatuista huumoria. Varsinkin Automiehen esimiesten ja huoltisten suurten ajattelijoiden klubien harrastamat filosofiset pohdinnat ovat herkkupaloja tiiviin tekstin joukossa."
Arvio päättyy toteamukseen "Automiehen matkassa on mukava kulkea. Hän ei ole varsinaisia menestyjiä, mutta elämänasenne on kohdallaan. Helpottuneena lukija myötäilee Automiehen tunteita, kun Taru toteaa gps:n kaiuttimesta: ”Olet perillä.”"
Sue on julkaissut arvostelun Automiehestä numerossa 9/2012. Pisteitä kirjalle on annettu 9/10. Juttu löytyy levyarviopalstalta sivulta 41.
"Raimo Pesosen edellinen romaani Kuinka ei voi ajatella sopi Suen sivuille rockmaailmaan sijoittuvan aihepiirinsä vuoksi. Niin sopii Automieskin: Pesosen kolmannen fiktiivisen teoksen päähenkilö kuskaa työkseen ilmaisjakelulehtiä jakelupisteisiin kautta maan."
"Ajaminen on Automiehelle enemmän kuin työ. Se ei ole edes elämäntehtävä vaan elämä. Pakettiauto on koti, ja kaikki sen ulkopuolella oleva on toisarvoista - tai oikeastaan Automies itse on kaiken muun ulkopuolella. Hänellä on ihmissuhteita, mutta hän katselee kaikkea kuin tuulilasin takaa. Naisystävien kodit ovat huoltoasemia muiden joukossa. --
Pesonen on säilyttänyt aiemmista romaaneista tutut kiinnostavat henkilöhahmot, matkan ja liikkeen symboliikan, yhteiskunnalliset kannanotot ja ilahduttavan huumorin ja keventänyt kerrontaansa entistä ytimekkäämmäksi ja purevammaksi. Tuloksena on hänen paras romaaninsa.
Kiitosta ansaitsevat myös Jussi Karjalaisen valokuvat. Jokainen niistä lisää Automiehen tarinaan ne kuuluisat yli tuhat sanaa."
Ari Väntänen
Automiestä arvioidaan Kirjainten virrassa-blogissa.
"Raimo Pesosen Automiehen kertojaääni on erityisen hyvä. Usein nämä pienet-suuret miehet, jotka kommentoivat yhteiskuntaa ja maailmanmenoa ovat vähän sellaisia muka-nokkelia. Parhaimmillaan he saavat sarkasmillaan lukijan miettimään, joka on aina hyvän kirjallisuuden merkki, noloimmillaan he ryhtyvät saarnaamaan ja osoittelemaan. Automiehen ääntä on puolestaan rakennettu huolella, sillä se on hauska, lempeän sympaattinen ja hyvin todellinen. Henkilö on hyvin läsnä siinä, mitä jotkut kutsuvat suomalaiseksi mielenmaisemaksi.
--
Kertojaäänen taidokkuus on lukiessa tärkeää, sillä teos on tiivis, eheä, monologin varaan rakennettu. Repliikkiviivoja ei löydy, eikä suoraa kommentointia juurikaan, mutta ei Automiehen tarvitse koko kirjaa kannatella vain omien mietteidensä voimalla. Henkilögalleria on laaja, Hullu-Hannasta Puntti-nimiseen ystävään. He tulevat kuitenkin eläviksi kertojan ajattelun, muistojen ja takautumien myötä. Takaumilla rikotaan muuten kronologisesti etenevää kertomusta, ja siellä täällä on vihjeitä rikosjuonen ratkaisuun. Myönnän, että harhauduin vähän, keskityin muihin asioihin ja vihjeitä jäi huomaamatta. Kuten monissa hyvissä kirjoissa, lopussa kaikki paljastuu ja kuitenkin jää täysin auki."
Todettakoon, että blogin pitäjä Hanna Pudas työskentelee kustannustoimittajana Avaimessa ja Siltalassa. Karjalaisen Jussin työtä arvostetaan jälleen:
"Erityiskiitos kannesta ja kirjan valokuvista. Graafinen ilme on upea!"
Demokraatti (aiemmin Uutispäivä Demari) julkaisi 30.8. laajan arvion Automiehestä. Juhani Ruotsalon mukaan tekijän esikoinen "osoittaa tyylitajua ja uusi kirja vakiinnuttaa hänen paikkansa taideproosassa." Seuraavassa katkelmia otsikolla Pyhiinvaeltaja pakussa julkaistusta arvostelusta.
"Romaani on yhtenäinen, 27-lukuinen monologi, kestoltaan alkukeväästä juhannuksen yli. Sen kronologinen kulku rikastuu hyvin istutetuilla takaumilla. --
Automiesten Suomessa kaupunkeja ja maaseutua eivät yhdistä lähiöt vaan autotiet oheisrakenteineen: sillat, liittymät sekä kauppakeskusten, polttonestepumppujen ja baarien yhdistelmät, joita joku vieläkin kutsuu huoltoasemiksi."
"Kertojan havainnot kirjautuvat autoheimon aistien mukaisesti. Kalsean keinovalon värjäämät ylikulkusillat ja loskainen asfaltti ovat materian jylhää runoutta. --
Äkäisiä repliikkejä, tiheää rikosta
Automies tapaa kierroksillaan kavereitaan, joilla avioliitot ja viinankäyttö ovat vakiintuneet ja karanneet käsistä samaa vauhtia. Ilman lehtinippujakin kertoja aikoo Värtsilään Etelä-Karjalaan auttamaan ystäväänsä Punttia omakotitalon muutostöissä. Tämä on rekkakuski, joka hoivaa MAN-jättiläistään maalaistontin peltihallissa.
Puntin aikeet ovat romahtaneet terveyden ja parisuhteen mukana. Kertoja kuitenkin juuttuu seudulle. Sosiaalisena keskuksena on paikallinen jättihuoltamo. Sen baarikansan kuvaus on roisia, mutta neutraalia. Kaikenkarvaisilla hiihtäjillä on suunsoitto herkässä. Sen takaa aavistaa salaisuuksia ja kaunoja.
Romaanin sivuhenkilöiden sanavalmiit repliikit kommentoivat maailmanmenoa sarkastisen tyytymättömästi, mutta vailla julistusta. Erikoisin on pikkumökin Hullu-Hanna, joka laiduntaa lampaita vuokramailla. Automies kuskaa häntä Joensuuta myöten, sotkeutuen sitä kautta tarinan loppukiihdytykseen. --
Hienovarainen muotokuva
Hienointa romaanissa on taituruus, jolla monologin muistot ja takaumat piirtävät puhujansa muotokuvaa. Automies on ollut osallisena tragediassa, josta itsekin selvisi vain pahasti vammautuneena. Hänen hellittämätön kulkunsa voisi olla pyhiinvaellusta, jossa etsitään katumusta ja armoa, koskaan pääsemättä Santiago de Compostelaan.
Viimeisen sivun mukaan Taru tosin saattaisi "hyvän ajopäivän jälkeen" ilmoittaa: "Olet perillä." Olisiko se tosiaan mahdollista? Ainakin Automies tekee pienen suuren muutoksen. Hän on Tarun lisäksi toisinaan kuunnellut muuttumatonta puhelinviestä vainajalta, jonka liittymän hän on pitänyt auki. Tarinan loppuessa hän on vihdoinkin valmis sulkemaan sen."
Hämeen Sanomat julkaisi 16.8. arvion Automiehestä.
"Uusi elämä mieli kepeänä
Kolmannessa romaanissaan Raimo Pesonen (s.1969) kuvaa suomalaista kauppakeskittymämäistä mielenmaisemaa upeilla lauseilla. Se vie havainnoimaan ja ajattelemaan ympäristöä itse. Kirjailija tekee tässä läpimurtonsa.
Milloin olemassaolo päättyy tai alkaa? Pieni, lyhyiden lukujen Automies-romaani varioi kysymystä läsnä- tai poissaolosta kaikissa havainnoissaan Suomesta."
"Päähenkilöllä on mahtava kyky olla läsnä siinä mitä tekee ja olla tyytyväinen. Vaatimaton, avulias sivustakatsoja-päähenkilö on tehnyt lehtijakeluauton kuljettajan ammatistaan itselleen rajatun suojan, elämäntavan ja identiteetin.
Päähenkilö maksaa kuolleen puhelinliittymää. Niin kauan kun vastaajasta kuuluu sen omistajan ääni, tämä vielä elää, hän järkeilee. Automies on päähenkilönsä selviytymistarina. Tämän pitää ajatella asioita, jotka pitävät mielen kepeänä.
Automies laskee vähiä rahojaan, nukkuu öitään kulttuuri- ja mainoslehtien pedillä pakettiautossaan. Ystävät tarjoavat yösijoja perhehelveteissä. Hän siirtyy työajoissaan Suomessa yhden jakelureitin naisen luota toisen luo. Mutta hänestä tuntuu kuoriutuneen pois sellainen seksuaalisuus, joka tekisi hänestä jotenkin arvosteltavan.
Kuten Olli Jalosen Poikakirjan (2010) Pieni-niminen hahmo saa kulkea määrittelyittä lapsijoukon jatkona, Pesosen päähenkilökin hyväksytään ystävien seurassa. Ystäviä ei valita ulkoisten avujen mukaan.
Romaanin alun arkiseesteisyys hajoaa, kun päähenkilö lupautuu ajoihin, joiden sisällöistä ei oikeastaan halua tietää. Kun vastaan tulee Hullu-Hanna, päähenkilö kohtaa totuus on noutopöytä -tyyppisen vahvan ajattelijanaisen. Arkinen selviytymistarina muuttuu veriseksi konfliktiksi maaseudulla.
Melankolian maan nopeat leikkaukset
Suomalaisen maaseudun kuvaus päivittyy Automies-romaanissa nykyaikaan. Henkinen sukulainen on Kari Hotakaisen Finnhits (2007). Romaani kyseenalaistaa suomalaista käsitystä miehekkyydestä lempeästi.
Automies antaa elämän olla arvoituksellista, kiinnittää huomion arjen runollisiin puoliin ja antaa hahmojensa puhua politiikat. Romaani on helppolukuinen, kompakti, hyvin editoitu täysosuma.
Arkinen yritys selviytyä toistuu. Pelimäisten ratkaisujen tarve elää sielläkin, missä autottomia kärrätään kiireettömille asioille, ja automiehen vapautta on totella.
Mitä ottaisit mukaan, jos pitäisi alkaa kaikki uudestaan? Kirjailija on onnistunut upottamaan yhteiskuntakritiikin sivuhahmoihin, jotka kuvaa nopeasti olennaisilta piirteiltään. Isoimmat ajattelijat ovat naishahmoja, edellisromaanissa prostituoitu Eva, nyt Hullu-Hanna.
Sitäkin mietin, onko lomallaan kadonnut ministeri nykyinen rikollisten harmaa eminenssi, loma-asuntogrynderi? Saako sivukylän Narttu-Erkki pippurisumutepoikansa järjestykseen?
Automies on yhteiskuntaa tiedostava romaani, mutta ei ihannoi karvanoppakansaa tai naurata kohteensa kustannuksella."
Sini Kiuas
Uusimaa-lehden tämänpäiväinen arvio "Komeasti miehen elämästä" on ensimmäinen silmiini osunut Automiehen lehtikritiikki. Arto Vaahtokari kirjoittaa mm. näin:
"Hienoa! Kerrankin kirja, jossa päähenkilö on keski-ikäinen mies, joka saa omalla oikeutuksellaan olla sitä mitä on. Automiehen sielu on hänen Sprinter-pakunsa, ja lähiomaisena toimii navigaattorin naisääni. -- Kirjailijan tyylissä on ripaus Rosa Liksomia, ja Ultra Bran hieno Hei kuule Suomi tulee mieleen useasti kirjaa lukiessa. Sprintterillä Suomea pitkin ajaminen muodostuu miehenä elämisen allegoriaksi - tien varrella sattuu ja tapahtuu, mutta matka jatkuu."
Graafikko-osasto saa arvioitsijalta (minun mielestäni ansaittua) kiitosta: "Kirjan ulkoasu valokuvineen on suorastaan typerryttävän upea. Kiitos, Jussi Karjalainen!"
Metro live julkaisi Kuinka ei voi ajatella -romaania rocknäkökulmasta käsittelevän haastattelun 17.6.2011.
”Rokkikonkarin kootut
Raimo Pesonen kirjoitti romaanin suomalaisista vaihtoehtorokkareista Saksassa.
Kiertue-elämän moniottelija tietää, että keikkabussi korjataan tupakkafoliolla.
- Kesällä on pääsääntöisesti kivaa kiertää, talvella vähemmän kivaa, toisen romaaninsa keväällä julkaissut Raimo Pesonen kiteyttää muistojaan keikkabussinkuljettajan, äänimiehen ja rumpalin hommista."
"- Suomessa talveen on varauduttu, mutta niillä kiertueilla joille osallistuin Keski-Euroopassa, majoituksessa tuli kylmä.
Pesosen Kuinka ei voi ajatella (Siltala 2011) alkaa nelikymppisen Joonan ahdingosta. Takaumat kuljettavat lukijan nuoren Joonan ja hänen alternativebändinsä Black Babylonin mukana Hampuriin, baareihin ja muidenkin alojen ammattilaisten seuraan. Suomi on outoa settiä soittavalle porukalle liian pieni maa, jotta musiikista saisi ammatin. Miten käy Saksassa?
- Olen itse käynyt bändien kanssa Hampurissa vain parilla hätäisellä rock-klubikeikalla, Pesonen sanoo.
- Perinteisesti Hampuri on kuitenkin ollut Suomen portti Eurooppaan, ja 70 prosentilla Saksan levy-yhtiöistä on Hampurissa pääkonttori.
Pesonen kävi kaupungissa materiaalinkeruumatkalla viime vuoden keväällä. Muuta aineistoa kirjaan on kertynyt vuosilta viidessä levyttäneessä bändissä, omakustannelevyjen tuottajana, radion osa-aikaisena rock-toimittajana, Down By The Laituri -festivaalin ohjelmapäällikkönä, pienlevy-yhtiön pyörittäjänä, rocklehtien freelancer-toimittajana sekä festivaalien lavapäällikkönä.
Viimeksi mainittu jatkuu kirjoittamisen ohella edelleen.
- Stage manager vastaa, että homma toimii tietyllä tavalla, aikataulut ja turvallisuusjärjestelyt pitävät ja tekniikka pelaa. Tänä kesänä olen lavapäällikkö Provinssirockissa, Ilosaarirockissa ja Flow'ssa.
- En halunnut tehdä kirjasta Rokatessa roiskuu -anekdoottikokoelmien jatkoa, vaan kirjoittaa bändielämän duunaripuolesta. Siitä ei ole ennen pahemmin kirjoitettu, Pesonen sanoo.
- Enkä kirjoittaessa ajatellut Juoppohullun päiväkirjaa, mutta kai niistä yhtymäkohtia löytyy.
Oliko Pesosella omakohtainen kunnia painaa keikkabussin kaasuvipua jakoavaimella, kun kaasuvaijeri oli irti ja keikalle kiire? Näin käy hänen kirjansa päähenkilölle.
- Joo. Episodi tapahtui Mana Manan kiertueella vuonna 2001 matkalla Varkaudesta Joensuuhun. Matka oli siis lyhyt, mutta riesana oli talvikeli.”"
Minna Kontkanen / Metro live 17.6.2011
Suomen Kirjailijaliitto on valinnut minut jäsenekseen 30.5.2011.
Desibeli.netin arvio Kuinka ei voi ajatella-romaanista löytyy kokonaisuudessaan täältä.
"Raimo Pesonen on tullut nimenä tutuksi niin kirjoista kuin musiikista. Mana Manassakin rumpaloinut herra on soittanut sellaisten artistien julkaisuilla kuin Mahtavat Lämpöpussit, Psychoplasma, Mothers Against Sex Association, The Insult That Made A Man Out Of Mac sekä tuoreimpana Karoshi Lovers. Monitoimimies Pesonen on toiminut mm. tuottajana ja ohjelmapäällikkönä Down By The Laituri -festivaaleilla, tiedottajana, toimittajana, keikkamyyjänä ja dvd-tuottajana. Vuonna 2000 Raimo Pesonen perusti levymerkin nimeltään Riemu jonka puitteissa tutuksi on tullut myös Riemufestivaali. Lisäksi kirjallisuustiedettä ja sosiaalialaa opiskellut herra on työskennellyt aiemmin mm. katkaisuhoitoasemalla ja lastensuojelussa. Eli näkemystä riittää monelta kulmalta."
"Tätä näkemystä Pesonen alkoi hyödyntämään kirjallisuuden puolella toimittamalla Pauliina Ahokkaan ja Jone Nikulan kanssa artisteille Artist ABC -oppaan musiikkialasta vuonna 2004. Sitä seurasi vuonna 2009 miehen esikoisromaani Erityisosaajia - tummasävyistä ironiaa 2000-luvun Suomesta, kuten Wikipedia teoksen tiivistää. Viime vuonna mies oli mukana luomassa mahtavaa Tuomari Nurmio -elämänkertateosta Dumari, nyt on vuorossa miehen toinen romaani.
Miksi sitten nostaa Pesosen romaani desibeli.netin kaltaisen musiikkilehden arvioitavaksi? Pelkästään Pesosen tausta riittäisi jonkinlaiseksi aasinsillaksi, mutta olennaisempaa on Kuinka ei voi ajatella -teoksen aihe. Siinä Pesonen sukeltaa edellisen vuosituhannen lopulle ja tarjoilee kuvan erään rocktyöläisen urasta joka päätetään potkukäynnistää isommissa ympyröissä Saksanmaalla kun Suomen pienet piirit eivät tahdo syttyä. Samalla päädytään ties minkälaisiin duuneihin roudauksesta ja keikkakuskin hommista miksaamiseen. Jollainhan se pitää kustantaa oman bändin tuotokset jos ei ulkopuolisilla tahoilla riitä uskoa musiikin myyvyyteen.
Pesonen poukkoilee aikajanallaan kohtuullisen perustellusti, vaikka välillä tuntuu hiukan sekavalta. Mitään ruusuilla tanssimista ei rocktyöläisen uramme ole, jatkuvien vastoinkäymisten ohella korva tinnittää ja liskojen yö tarkoittaa tässä tapauksessa hiukan normaaliakin pahempaa. Pesosen tapa kirjoittaa on rikas ja hetkessä kiinni, asioita ei suotta kaunistella ja karuudesta kumpuaa melkoinen elinvoima. Pesosen hahmot eivät ole mitään menestyjiä, mutta päätä hakataan puuhun joka tapauksessa sisukkaasti ja pääsääntöisesti rehellisesti - joskaan ei aina normien mukaan. Lukukokemuksena Kuinka ei voi ajatella on mukaansatempaava ja avaa osuvan kuvan niin rockin ei-niin-valoisasta työläispuolesta kuin suomalaisesta mielestä. Ainakin yhdenlaisen sellaisen."
Ilkka Valpasvuo / Desibeli.net
"8/10
Raimo Pesosen toinen romaani Kuinka ei voi ajatella kertoo Joonasta, joka kiskaisee juurensa kotikylän mullasta, muuttaa bändin kanssa Saksaan ja katkaisee napanuoran entiseen.
Kuinka ei voi ajatella on niin fyysisesti kuin psyykkisesti rockmaailmaan sijoittuva matkakertomus, jossa ajetaan tuon tuostakin katolleen. Se kertoo rock'n'roll-unelmasta, ulkopuolisen yksinäisyydestä ja siitä pakahduttavasta tunteesta, jonka elämän ohikiitävyys aiheuttaa. Ennen kaikkea se kertoo oman paikan ja tarkoituksen etsimisestä."
"Ei tarvitse tutkia rivivälejä huomatakseen Pesosen kirjoittavan hyvin kantaaottavaa tekstiä ja panevan henkilöhahmonsa verbalisoimaan näkemyksensä. Toisinaan poliittinen ja yhteiskunta-analyyttinen dialogi pärähtää käyntiin hyvin epätodennäköisissä tilanteissa. Se ei häiritse, kun näkemykset ovat kiinnostavia ja punnittuja.
Paasaus ei muutu painolastiksi, koska Pesosen teksti on paitsi kulkevaa myös hauskaa - ainakin jos ymmärtää sitä järjissään pitävää huumoria, jota syntyy henkitoreissaan rämisevässä keikkabussissa, tuossa elämäntuskan vertauskuvassa, jonka edessä ja takana on aina kolmesataa kilometriä merkityksetöntä maisemaa.
Kirjassa on myös käytännöllinen taso. Jos joskus löydät itsesi roudarin hommista, katsokin, että Kuinka ei voi ajatella on mukana. Ihan siinä Magliten ja Leathermanin vieressä."
Ari Väntänen, Sue 5/2011
"Kuinka ei voi ajatella on kasvukertomus, jossa nuori mies Joona lähtee kavereineen rämällä pikkubussilla Saksaan luomaan rockuraa. Kotona ei odota kukaan, ja tulevaisuus on rakennettava itse.
Soittamaankin päästään mutta Joonan varsinainen leipä tulee sekalaisista pesteistä muiden bändien roudauksesta kiertuemanagerin hommiin. Samalla elämä alkaa viedä porukan jäseniä eri suuntiin.
Nainen muuttaa Joonan maailman, ja kohta jo tuhoaa sen. Savuavista raunioista horjuu murtunut mies, joka ryhtyy toteuttamaan hidasta itsemurhaa kaikilla käsiin saatavilla myrkyillä. Sattuma heittää kuitenkin uusiin ympyröihin, joista löytyy loiva kierre ylöspäin.
Lopulta tie vie takaisin kotikonnuille, vaikka maata ei ole tuntea entisekseen kaikkien muutosten jäljiltä. Mutta eipä ole Joonakaan enää sama ihminen – elämä on hionut miehestä toisen."
"Elämänmakua muistijäljistä
Raimo Pesonen jäi kirjailijana mieleen jo lupaavalla esikoisellaan Erityisosaajia (2009). Lisäksi hän oli mukana tässä välillä julkaistun Tuomari Nurmio -historiikin Dumari (2010) kirjoittajakunnassa.
Kuinka ei voi ajatella -romaanissa Pesonen kuvaa lähimenneisyyttä ja nykymaailmaa säväyttävän tarkasti. Muutos teoksen kertojan lapsuusmaisemista 1990-luvulle ja edelleen tälle vuosituhannelle kytkeytyy todellisuuden muistijälkiin historiallisine tapahtumineen ja musiikillisine aikamerkkeineen.
Todentuntu vakuuttaa myös Joonan persoonassa. Ajatusmaailma sekä käyttäytyminen kaveribändissä ja omaa taivaltaan raivaavana selviytyjänä ovat kuin suoraan elämästä.
Joonan hahmossa yhdistyykin monenlaisia piirteitä, joista osa on arvatenkin ammennettu kirjoittajan omista vaiheista populaarikulttuurin monialatoimijana – Pesoselta löytyy praktiikkaa muun muassa DBTL-organisaatiosta sekä levy-yhtiö- ja bänditoiminnasta.
Sukupolviromaanin merkit
Pesonen solmii Joonan vaiheista vahvan romaanin. Yhden kertojan näkökulma kantaa hienosti luoden teoksen sisällön kanssa saumattomasti toimivan ajankulun tunnun.
Teksti kartoittaa herkkävireisesti kertojan ajatukset ja mielenmaiseman vääjäämättömän muuttumisen iän karttuessa.
Eri aikatasot on hajotettu romaanissa sykliksi, jonka minäkerronta nivoo yhteen. Alun herääminen oudoissa olosuhteissa saa vähitellen täydentyvän selityksensä romaanin edetessä.
Pesosen kertojanlahjoista viestivät myös populaarikulttuuriviitteiden taitava käyttäminen. Siinä missä vaikkapa Nick Hornby ammentaa musiikista tekstiinsä merkittävästi sisältöä, Pesoselle riittää vihjaus.
Kuinka ei voi ajatella tuntuukin alusta loppuun täysiveriseltä sukupolviromaanilta."
Turun Sanomat / Matti Komulainen
"Romaani on rock
4/5
Raimo Pesosella on sanottavaa ja persoonallinen tapa sanoa se. Rockin monitoimimiehenä tunnettu Riemu-Raimo on armoitettu tarinankertoja. Kuinka ei voi ajatella on nuoren miehen kasvukertomus, ja siinä liikutaan rockmaailmassa.
Eletään 1990-luvun alkua, ja päähenkilö Joona bändeineen lähtee Saksaan valloittamaan maailmaa. Tästä edetään nykyhetkeen. Roudariksi päätynyt Joona on saanut tarpeekseen muuttuneesta rockbusineksesta ja löytää itsensä lumen peittämänä pohjanmaalaisesta ojasta.
Seksi- ja huumesekoilut kuvataan inhorealistisuutta lähentelevällä tyylillä, myös bänditoiminnan kuvaus on tarkkaa. Se kertoo, miltä soittajasta tai miksaajasta tuntuu milläkin hetkellä.
Pesonen kuljettaa päähenkilöään vuosikymmenten läpi. Kirjan yksi sivujuonne on sota ja sotahistoria. Suomen historia sadan viime vuoden ajalta käydään läpi sivun pituisena muistiona, jossa saavat kyytiä ajopuuteoria ja yya-sopimus.
Raimo Pesonen on löytänyt kirjailijana oman äänensä. Kuinka ei voi ajatella on hieno osoitus siitä, kuinka todellakin voi ajatella."
Timo Kalevi Forss / Voima 3/2011
Kuinka ei voi ajatella on esillä Sitaatti-inspiraatioita -blogissa.
"Jos pitäisi tiivistää Kuinka ei voi ajatella, sanani olisivat, että sujuva ja syvällinen. Kuin Juha Itkosen popmaailmaan sijoittuvan romaanin Anna minun rakastaa enemmän (2005) päähenkilö olisi saanut rockmaailmasta kaverin Raimo Pesosen Kuinka ei voi ajatella -romaanin (2011) Joonasta."
Maaliskuussa ilmestyvä romaani Kuinka ei voi ajatella on nyt taitettu ja painoon lähetetty. Mieliala on normaali sekoitus tyytyväisyyttä, helpotusta, huolta (olisiko pitänyt sittenkin säätää vielä ja mitä kaikkea) ja odotusta. Kirja on valmis sitten kun se on painettu, sen jälkeen se alkaa elää omaa elämäänsä.
Kuinka ei voi ajatella tiivistyy Helsingin Sanomien kevään kirjoissa lauseeseen "Rockbändin matkassa Suomessa ja Euroopassa". Näinkin toki on. Siltala Kustannuksen kotisivuilta löytyvässä kevään 2011 katalogissa on puolestaan lyhyt esittely ja lukunäyte kirjasta.
"Itseoppineet ovat oppineita, muut ovat opetettuja.” Tamä Erno Paasilinnan lausahdus tuli mieleeni, kun luin Pesosen esikoista ja sen kritiikkejä. Nykyisin esikoiset tuntuvat rakentuvan vain ja ainoastaan ennen kirjoitetulle kirjallisuudelle, sen teorialle ja kieliopille. Pesonen on siksi outo lintu. Hän on niin sanotusti ulkokirjallinen.
Se on kritiikissä kyllä mainittu, mutta painottaen musiikkialaa, rumpaliutta. Kirjan kannalta olennaista on kuitenkin se, että hänen ulkokirjallisuutensa painottuu sosiaalialan ”rupuosastoon”. Siksi syrjäytyneet saavat tässä teoksessa äänen. Se ei siis johdu kirjallisuudesta, jota hän on kyllä opiskellut, eikä rockskenestä, jossa hän on pyörinyt. Elämää kun on kulttuurin ulkopuolellakin. Erityisesti siellä.
Episodimainen pienoisromaani kuvaa yhteiskuntaa, joka ei ole oikeastaan yhteiskunta. On vain joukko toisiaan pelkääviä, vältteleviä ja toisiaan uhkana pitäviä muita. Ihmiset eivät kohtaa toisiaan, vaikka lopussa ollaankin jo kohtalokkaalla tavalla törmäyskurssilla."
"Ollaan hyvinvoinnin klaavapuolella, vaikka kirja on kirjoitettu nousukauden kruunapuolen aikaan. Köyhät ja kipeät ovat aina keskuudessamme. Kollektiiviromaanissa maailma tapahtuu pääosin kolmen pään kautta. On Johanna, katkaisuhoitoasemalla työskentelevä sosiaalityöntekijä. On it-yrittäjä Kari ja piriluukuissa pyörivä Rakki. Jos nyt ei ole kysymys aivan laivoja kadottavasta Bermudan kolmiosta, niin tämän kolmion kautta käy ilmi, että näkymättömyyskin on sosiaalisesti rakennettua.
Johanna edusti nuoruudessaan jonkinlaista taistelevaa sosiaalipolitiikkaa, mitä hän sillä sitten tarkoittikin. Ainakin jotain hyvää. Mutta arki on karistanut kuvitelmat. Arki on muuttunut käytännölliseksi huolenpidoksi, mutta onko se sittenkään niin huono asia. En tiedä mikä, mutta jokin asia tuntuu jääneen Johannalta käsittelemättä tässä auttamisammatissa. Potutuksensa hän purkaa kirjoittamiseen.
Kari on yksityisyrittäjänä itseään kohtaan armoton. Hän on pienuudestaan huolimatta omaksunut suurten yritysten ajattelumallin ja logiikan. Hänen toimintansa on yhtä kaukana Nokiasta kuin on lähellä tavallista duunaria. Hän on enemmän kuin paniikissa elävä ihminen. On omaksunut virallisen totuutensa talouslehdistöstä, josta tänä päivänä löytyvät parhaat sanoilla huijaamisen mestarit, ja kisällejähän riittää joka lähtöön.
Vaikka sosiaali- ja terveystoimeen, jossa on turha järjen perään kysyä, kun kysymys on säästöistä. Johannan katkaisuaseman yksi asiakas ei saa sossulta kuin kolmen päivän maksusitoumuksen ja sitten oman kunnan terveyskeskukseen:
”Kunta säästää hoitomaksuissa, vaikka vuorokausihinta on meillä puolet pienempi kuin niiden oman terkkarin vuodeosastolla.”
Siinä kamreerin hoito-ohje: on säästettävä, maksoi mitä maksoi. Ja hoidollisesti sitten: ollaan selällään ja syödään pillereitä ja kutsutaan sitä leikisti hoidoksi. Koditon Rakki on ahtaasta maalaislapsuudesta ahtaisiin turkulaisiin piriluoliin ammuttu entinen Riku. Siinä pikkumaailmassa ei olla koskaan toimettomina. Käsittääkseni juuri tämän hommailun ympärille rakentuvan maailman kuvaamiseksi syntyi Pesoselle kirja-ajatus. Rakin addiktion logiikka on pakonomaisuudessa. Eikä se juuri eroa talousgurujen saarnoista. On vain yksi totuus, jolle kaikki on alistettava. Vaikka esimerkiksi Kari on kirjoituttanut tämän niin mieleensä kuin yrittäjämaskiinsa, ei hän pysty piilottamaan jo lähtökohtaista luuseriuttaan.
Hörhötkin näyttävät omaksuneen talouskielen. Kun nähdään, että yhtiön tarkoituksena on tuottaa voittoa ilman velvoitteita, niin Rakin kaveri Rälläkkä ”havukka-ajattelee”, että ihminen on sekoamiskone. Mutta saadakseen koneen oikeudet on luovuttava tai luovutettava pois ihmisoikeutensa, täysivaltaiset sellaiset. On otettava vastaan ne nimitykset, joita tarjotaan – vaikkapa ”huumehörhö”.
Vaihdan joskus erään ihmishenkilön kanssa niin kokemuksia kuin kirjojakin. Hän on edistyksellinen, lukenut, sivistynyt ja suvaitsevainen nainen, eikä hän ymmärtänyt intoani tästä Pesosen kirjasta. Ymmärrän, että häneltä puuttui kokemus
kitukasvamisesta sillä kadun pimeämmällä puolella. Ihminen näkee, mitä haluaa tai kykenee. Minun elämänhistoriaani kuuluu pimeitäkin kadunpätkiä, ja niin löysin ehkä enemmän, kuin kirjailija oli tarkoittanutkaan. Samalla tajusin myös sen, että henkilöhistoria, muisti, on sellainen ylellisyyshyödyke, jota eivät markkinat määrittele eikä hinnoittele. Se on todellista rikkautta."
Seppo Helminen / Yhteiskuntapolitiikka 75 (2020):2
4/5
"Mm. rockin sekatyöläisenä kouliintunut Raimo Pesonen maalaa esikoisromaanissaan nyky-Suomesta karun kuvan. Erityisosaajien sirpaleisissa kertomuksissa ihmiset poukkoilevat alamäkeen luisuvassa pahoinvointiyhteiskunnassa kuin kuulat flipperissä. Eron peliin tekee kuitenkin se, että kun elämässä ote herpoaa, tiltti iskee totaalisesti.
Pesosen henkilöt kulkevat tallaamiaan polkuja, kuka vielä toistaiseksi osana normiarkea, kuka sen jos lopullisesti taakseen jättäneenä. Hahmoja yhdistää elämän nurjan puolen kokeminen eri tavoin ja eri kulmista. Yhdelle ahdistus ja syrjäytyminen ovat osa työnkuvaa, toinen ei muusta tiedäkään - tai halua enää muistaa.
Niin karikatyyrimäisiltä kuin Johanna, Rakki, Rälläkkä-Räsänen ja kumppanit vaikuttavatkin, Pesonen tekee hahmoistaan uskottavia ytimeen iskevällä kielellä ja ekonomisella otteella. Oleellista on myös Pesosen ymmärtävä suhtautumistapa, joka suo hahmoille mahdollisuuden kertoa oma tarinansa."
Matti Komulainen / Rytmi 4/2009
"Alajärvellä vuonna 1968 syntynyt, nykyisin Helsingissä asuva Raimo Pesonen on julkaissut esikoisteoksensa, pienoisromaanin Erityisosaajia. Se on melkoisen shokeeraava lukukokemus, rankan raadollista meininkiä alusta loppuun. Oksennus, veri, viina, tuskanhiki, virtsa ja ulosteet sekä sperma haisevat niin, että sen voi melkein aistia sivua kääntäessään.
Raakaa tekstiä, mutta erinomaisen hyvin ja sujuvasti kirjoitettua. Kirjallisuustieteen sekä kulttuuri- ja sosiaalialan opinnot, sekalaiset työt ja kuljeskelu rock-yhtyeitten mukana ovat antaneet vuosien mittaan miehelle eväät tämän teoksen syntymiseen. Itse koettua ja kavereilta kuultua, sanoisin."
"Alkuun tuntui lukiessa siltä, että teokselle on annettu väärä muoto, kertomuskokoelma vaikutti sopivammalta nimikkeeltä kuin romaani. Mutta annapas olla, vähän kerrassaan tekstistä sukelsi esiin tapahtumia, henkilöitä ja miljöitä, jotka lukkiutuivat pikku hiljaa ehjäksi kokonaisuudeksi, pienoisromaaniksi.
Huseerausta
Raimo Pesonen on pitänyt monituiset langat lujasti näpeissään antamatta niiden sotkeutua sekavaksi vyyhdiksi. Koko teoksen kokoavana henkilöhahmona kulkee alusta loppuun asti tiukasti mieleenpainuva Johanna. Hänen ohellaan kirjan keskeisiä huseeraajia ovat Rakki, Mari ja Kari.
Erityisosaajia marssittaa eteemme kaikenkarvaisia tyyppejä. On huijareita, narkkareita, alkoholisteja ja sekä nais- että miespuolisia huoria elikkä laitapuolen kulkijoita enimmäkseen. Vastapainona löytyy sitten niitäkin, jotka epäitsekkäästi pyrkivät auttamaan tapaamiaan päähänpotkittuja. Tunnoton huijari keplottelee köyhältä, poikansa sodassa menettäneeltä vanhukselta elinikäiset säästöt. Lämminsydäminen kulkija auttaa vanhaa miestä kaivuu-urakassa tai nostaa katuojaan suistuneen jaloilleen.
Niin kuin romaanin kansipaperi ja sisältö osoittavat, voi kirjoituskoneen kirjasimista väkertää vaikkapa nyrkkiraudan. Erityisosaajia paukahtaa terävänä kuin nyrkinisku lukijan otsaan.
Raimo Pesonen on tullut räväkästi kirjallisille markkinoille. Replikointi ja dialogit, jotka monelle esikoiskirjailijalle muodostuvat valitettavan usein kompastuskiviksi, osuvat nekin hänen tekstissään kohdalleen."
Pertti Ehrnrooth / Karjalainen
"Vuonna 1968 syntynyt Raimo Pesonen aloittaa kirjailijanuransa upeasti. Erityisosaajia on hänen ensimmäinen romaaninsa. Suomalaisen yhteiskunnan hätääkärsivät pääsevät tässä rohkeassa näkökulmaromaanissa ääneen. Teoksessa ei ole perinteisiä sankareita. Moni ei välttämättä näe kirjan kurjissa päähenkilöissä mitään hyvää.
Päihteet, itsemurhat, väkivaltaiset vanhemmat, abortit ja muut vaietut asiat kuuluvat kirjan henkilöiden elämään. Erityisosaajia kertoo monen onnettoman ihmisen tarinan. Suuremmassa roolissa ovat katkaisuhoitoaseman sosiaalityöntekijä Johanna, Rakiksi kutsuttu laitapuolenkulkija sekä konkurssialtis IT-yrittäjä Kari. Heidän kohtalonsa kietoutuvat lopulta yllättävällä tavalla yhteen."
"Romaani ei ehdi pitkästyttää pätkääkään. Tyyliään vielä kuulemma hakevan kirjailijan tyyli on jo nyt loistavaa. Esikoisromaanin perusteella voimme odottaa Pesoselta lisää hienoja teoksia tulevaisuudessa, kun hän jonain päivänä löytää oman tyylinsä. Toivottavasti tyyli ei hirveästi muutu.
Ainakaan tässä teoksessa hän ei venyttele turhia vaan kertoo ainoastaan olennaisen. Toisaalta sanojen taakse jää rutkasti tilaa lisätulkinnoille. Kirjailija on onnistunut tiivistämään lukuisat ihmiskohtalot vain 150 sivuun, jotka kuka tahansa jaksaa vaivatta lukea. Todelliset kirjallisuuden ystävät voivat puolestaan syventyä lisätulkintojen maailmaan."
Tuomas Kääriäinen / Ruotuväki 5/2009
"Raimo Pesosen taitava, katkelmista rakentuva ja turhasta karsittu esikoisromaani vangitsee henkilögalleriaansa yhteiskunnan pimeän puolen, josta kertovat rikosuutiset ja synkät tilastot, jos nekään. Yhteiskuntakriittinen ja satiirinen Erityisosaajat kuvaa yhteiskunnan kääntöpuolen, pikkuhuijarit, seksityöläiset, työttömyyspäivärahalla ja sosiaalituella kituuttajat, viina- huume- ja rikoskierteeseen joutuneet, jopa katkaisuhoitoon porttikiellon saaneet.
Romaanin henkilöistä keskeisin on katkaisuhoitoklinikalla työskentelevä Johanna, joka kirjoittaa yövuorojen hiljaisina tunteina ja jonka sisäiskertomuksia löytyy romaanista. Johanna haaveilee kirjailijaurasta työpaikalla, jossa vakioasiakas "Annelille tekee ihan hyvää käydä hakkaamalla tehdyt keskenmenonsa läpi vaihteeksi jonkun toisen kanssa"."
"Liikuttavimpia romaanin sisäiskertomuksista on Teide, jossa perheenäiti pihistää kaksi vuotta sosiaalituista yllättääkseen perheensä Kanarian-matkalla: "Ensimmäisen vuoden jälkeen vein perheen pizzalle ja hehkuin niin, että Jaska yöllä huoritteli."
Alleviivaamattomasta romaanista löytyy runsaasti kiteytettyä kritiikkiä nykyistä vapaan tiedonvälityksen ja markkinatalouden maailmaa kohtaan: "Kvartaali vaihtuu. Maailma ei odota. Sun pitäisi juosta paljon kovempaa Kari että sä pysyisit edes paikoillasi." Yhteiskunnan armottomuuden vastapainoksi sen reunalla elävät kykenevät yllättäviin ja koskettaviin rakkauden ja armon tekoihin."
Joni Pyysalo
Suomen Kuvalehti 29/2009
"Arto Salmisen poismeno jätti kotimaiseen kirjallisuuteen aukon, jota sittemmin paikkaili Pasi Lampela novellikokoelmalla ja nyt Raimo Pesonen esikoisromaanilla.
Yhteistä kolmikolle on elämänhallintansa menettänyt ihmistyyppi, jolla alkavat olla selityksetkin lopussa, sekä heitä ympäröivä todellisuus, jossa inhimilliset suhteet rapautuvat talouden hyötysuhteiksi.
Lampelan näkökulma on toivottomin. Hellekaudessa (2007) edes perhe ei edustanut toivoa paremmasta, kuten tällaisissa tarinoissa yleensä, vaan lasten silmistä ja lattialle jääneistä leluista huokui liian raskaiden velvollisuuksien ja uhrautumisen pohjaton pessimismi.
Salminen on armollisempi. Toisinaan maisema tai joku muu kirjailijan välihuomio suo henkilöhahmoille sen ihmisarvoisuuden, jonka he kielsivät toisiltaan ja ehkä itseltäänkin.
Lukijan sietokyvyn koettelussa Pesonen jättäytyy kahden muun välimaastoon. Erityisosaajissa katkaisuhoitoaseman sairaanhoitaja Johanna kirjoittaa, että "oma vika" on ensimmäinen lause jonka ihminen oppii ja viimeinen jonka muistaa. Silti hänenkin taakkansa ottaa lopuksi kannettavakseen pirihörhö Rakki, koska on siihen kuulemma tottuneempi."
"Tarina, jos Erityisosaajissa sellaista on, ei noudata selkeää ajan tai draaman kaarta. Välillä ollaan 80-luvulla, josta turkulainen lukija tunnistaa Varissuon, Tiniksen ja Cafe Noirin, ja osaa siksi mielessään kuvittaa romaanin oikeanlaisilla hahmoilla. Välillä eletään tätä päivää Helsingissä tai alkoholistiperheen talvilomaa Kanarialla.
Tiiviyden tuntua tuo toteava lause, joista "elämä" on lyhin ja täyteläisin. Yhtenäisyyttä henkilöpsykologian loogisuus, josta tietää, että mitta tulee lopulta täyteen. Salmisen perintöön kuuluvaa byrokratian ja bisneksen kielen imitointia täydentää eräänlainen tilastollinen vakuuttavuus. Vaikka yhteiskunnassa asiat koetaan yksin ja henkilökohtaisesti, ainutkertaista siihen mahtuu vähän.
Niinpä myös Erityisosaajien irrallisimmatkin episodit muodostavat osan kokonaisuudesta, kuten pikku-uutiset sanomalehdissä tai korrelaatiokertoimet sosiaalialan väitöskirjassa.
Paljon pieneen tilaan lataavana esikoiskirjailijana Pesonen pohtii myös kirjoittamista ja vastaanottoa.
Hesarin hänestä julkaisemaa hapanta arvostelua ennakoi osuvasti insinööriopiskelija, joka heittää Johannan liuskat syrjään, koska ei jaksa etsiä hajotetusta sepitteestä kohteen ja välineen kitkasta syntyvää ilmaisua vaan kaipaa selkeää juonta ja kommentaaria. Sitä ennen Johanna on jo ehtinyt analysoida, mitä Aku Ankka kertoo suomalaisesta pahoinvointiyhteiskunnasta, sillä sosiaalinen todellisuus on kuin virus: Sen oleminen tarttuu kaikkeen. Myös sellaiseen, jota mieluummin haluttaisiin pitää jonkin muun esittämisenä - sarjakuvan eläinsatuina tain pornon puhtaina haluina.
Hieno esikoinen."
Putte Wilhelmsson / Parnasso 3/2009
Esikoiskirjailija Raimo Pesonen (s. 1968) kirjoittaa yksiselitteisiä, lyhyitä lauseita. Irrallisista kohtauksista rakentuva fragmentaarinen romaani on hämmentävä lukukokemus, ja lukija joutuu ponnistelemaan hahmottaakseen romaanin tarinan. Erityisen vaikeaa on päästä perille siitä, kuinka romaanin kolme keskeistä henkilöä eli Johanna, Kari ja Riku liittyvät toisiinsa.
Katkaisuasemalla työskentelevä Johanna kirjoittaa joutoaikoinaan tarinoita hoitoon hakeutuvista ja muista elämässään harhailevista.
"Hän antoi ensimmäisenä pöytään lehahtaneen miehen tarjota. Kahden lonkeron jälkeen Johannan teki mieli kysyä, kutsuttiinko tätä parta ja kalju -yhdistelmänsä vuoksi koskaan spedeksi, vai muuten vaan, mutta huomasikin kuiskaavansa mä haluun sua, nyt."
Johannaa viedään kerta toisen jälkeen, ja kokemuksista syntyy tarinoita. Yrittäjänä nettipalveluja kehittävä Kari kiinnostuu Johannan tarinoista ja näkee niissä kaupallisen menestymisen mahdollisuuksia. Kari uskoo pystyvänsä myymään seksisisältöä netissä "feminiinistä näkökulmaa painottaen"."
Risteävät kohtalot
Karin yrityksellä ei mene kuitenkaan hyvin. Laskut ovat jääneet maksamatta jo pitkältä ajalta, ja uusi nettikehitelmä tunnu ainakaan parantavan Karin tilannetta.
"Postilokeroseinällä ei ollut ketään, Kari avasi lokeronsa ja työnsi laskut ja ulosottoilmoitukset avaamattomina yläkulman palautusluukusta."
Riuhtovasti elävän kolmikon täydentää kaikkien päähän potkima Riku eli Rakki. Ahtaassa maalaiskylässä ankaran isän komennossa syntyneet lapsuusmuistot eivät huku viinaan eivätkä huumeisiin.
"Maaliskuussa, lauantaina Riku istuu käsiensä päällä estääkseen niitä vapisemasta. Tuolin rottinki painuu kämmenten ihoon. Oven takana isä puhuu kuin jollekin kolmannelle."
Romaanin lopussa kolmen päähenkilön tarinat risteävät, ja yllättävä välikohtaus vaikuttaa heistä jokaisen elämään ja suuntaa kohtaloita jälleen kohti entistä pahempaa.
Henkilöitä kadulta
Erityisosaajia on tarkkanäköinen kuvaus niistä, jotka osaavat romuttaa elämänsä joko huonoa tuuriaan tai omaa avuttomuuttaan. Sivumäärältään suppeaan romaaniin mahtuu laitapuolen kulkijoita katkaisuasemalta sekä niitä, jotka ovat hyvää vauhtia matkalla katkaisuun tai lopulliselle päätepysäkille.
Kirjan henkilökuvaus on hyvin niukkaa. Henkilöistä piirtyy lukijalle silti selkeä mielikuva, koska kyseessä ovat hyvin tavanomaiset, yllätyksettömät ihmiset. Heidän kaltaisiaan löytyy jokaisesta lähikapakasta tai jokaisesta konkurssin partaalla horjuvasta pikkufirmasta.
Parasta Pesosen romaanissa ovat tarkat havainnot nykymenosta. Pesonen viljelee romaanissaan arjen yksityiskohtia, jotka tekevät tekstistä todentuntuista ja sitovat sen kiinni tähän meitä ympäröivään todellisuuteen.
Erityisosaajia on viiltävän tosi ajankuva – valitettavasti."
Kari Kemppainen / Kiiltomato.net 13.5.2009
"Omituinen esikoinen on synkkä ja humoristinen
Raimo Pesosen esikoisromaani Erityisosaajia on mielenkiintoinen kirja. Sen lisäksi se on outo, erikoinen, synkkä, humoristinen, poukkoileva, realistinen ja paikoitellen aivan käsittämätön.
Erityisosaajia koostuu pienistä tarinoista, joista lopulta kasvaa yksi kokonainen tarina. Ainakin neljän ihmisen toisiinsa nivotut kohtalot muodostavat synkeän kuvan suomalaisesta yhteiskunnasta, viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta."
"Kirja lähtee liikkeelle pienistä tarinan pätkistä, keskeltä ihmisten elämää. Kohdasta jossa jotain on jo menetetty ja jotain on vielä menettämättä. Pesosen tarinat pyörivät hyvin tiiviisti seksin, huumeiden ja huijaamisen välimaastossa. Kaiken synkkyyden keskellä välähtelee toisinaan hieman valoakin, mutta ne ovat vain väläyksiä.
Keskeiseen osaan Erityisosaajissa nousevat katkaisulaitoksessa työskentelevä Johanna, katkaisuhoitoa tarvitseva Rakki, yrityshuijari Kari ja Mari, joka eri rooleissaan kuuluu tavalla tai toisella kaikkien elämään.
Johanna haluaa pysyä ulkopuolisena ja huutaa hiljaa tuskaansa ulos, nuoruudessa tapahtuneet asiat ovat painaneet jälkensä häneen. Rakki on pitkän linjan sekakäyttäjä, joka kuitenkin pyrkii toimimaan oikein. Hän on kokenut niin paljon, ettei mikään oikeastaan enää hätkäytä. Kari on pelannut pelinsä loppuun ajat sitten, vain tuomio puuttuu. Hän kuitenkin yrittää keplotella viimeiseen asti ja vakuuttaa muut onnistumisestaan – itseään hän ei enää voi.
Mari on heikko, vietävissä ja hyväuskoinen. Hän kuuluu Johannan nuoruuteen, Rakin tähän päivään ja menneeseen ja Karin nykyisyyteen. Varsinainen ongelma syntyykin vasta, kun koko nelikko ajautuu samalle linjalle.
Kirjoittaminen Pesosella on hallussa, teksti kulkee ja lukeminen on miellyttävää. Tarinan sisällöissäkään ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta epätasainen hypähtely ja valtava hahmokavalkadi vaativat lukijaltaan tiukkaa keskittymistä."
Anni-Helena Leppälä / Kansan Uutiset 8.5.2009
"Suomi vuonna nolla
Rosoinen matka hyvinvoinnin kääntöpuolelle
Virkistävä, joskin koleahko tuulahdus. Vielä kymmenkunta vuotta sitten Raimo Pesosen pienoisromaani Erityisosaaja olisi ollut monessa suhteessa varsin tavanomainen esikoisteos.
Kirjailijalla on värikäs ulkokirjallinen tausta: hän on ottanut välimatkaa yhteiskuntaan, hengaillut rockskenessä, mennyt vastavirtaan ja tehnyt erilaisia hanttihommia.
Tietynlainen elämä on synnyttänyt tietynlaisen kirjan, joka tulee lähelle kirjailijan omaa ihoa ja kokemuspiiriä. Kirjailija on halunnut tyhjentää pajatson ja antaa äänen syrjäytyneille ihmisille, jotka eivät yleensä pääse ääneen kirjallisuuden puleeratuissa salongeissa."
"Tämä itsensä elämälle altistaminen on nykyään paljon harvinaisempaa kuin takavuosina, koska varsin monet esikoiskirjailijat tuntuvat pikemminkin rakentavan teoksensa kirjallisuuden oman sisäisen kieliopin ja lajityyppien syntaksista kuin koetusta, eletystä ja ihoon liimautuneesta. Raimo Pesonen (s. 1968) taas värjöttelee mieluummin elämän ikuisessa tuulitunnelissa kuin yrittäisi löytää teoreettista ja käsitteellisen näkökulman sanottavalleen ja maailmankuvalleen.
Hyvä näin. Entä itse romaani?
Nykyään Helsingissä asuvan Pesosen Erityisosaaja on lyhyistä episodeista koostuva pienoisromaani, jossa tapahtuminen ei siivilöidy tai suodatu vain yhden päähenkilön tajunnan lävitse. Se on vahvasti kollektiivinen tarina painottomaan sosiaaliseen tilaan joutuneista ihmisistä, jotka eivät tahdo saada elämästä otetta eikä elämäkään halua ottaa heistä otetta. Tässä mielessä he ovat sananmukaisesti väliinputoajia.
Romaanin tematiikka ruumiillistuu osuvasti valittuun näkökulmaan, jossa yksilö on näennäisesti osa yhteisöä. Ihminen sätkii lopulta kuitenkin yksin tässä kollektiivisuuden verkossa.
Toisaalta Pesosen tarkoitus on myös korostaa, että syrjäytyneiden armeijassa ei ole kenraaleita vaan liuta tavallisia rivimiehiä. Syrjäytynyt ihminen ei ole anomalia suomalaisessa yhteiskunnassa, jonka perusperiaatteena täytyisi olla - ainakin poliitikkojen juhlapuheissa - pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan malli.
Lama on tietenkin tehnyt Erityisosaajasta entistä ajankohtaisemman yhteiskunnallisen puheenvuoron, vaikka itse kirja lieneekin kirjoitettu vielä nousuhuuman aikaan. Tärkeää on se, että Pesonen haluaa viedä lukijat hyvinvoinnin kääntöpuolelle, joka on monen osa - oli sitten lama tai nousukausi.
Seksi, huumeet, viina, poliisi ja väkivalta ovat lähes ainoat epätoivon ilmentymismuodot, jotka antavat Pesosen kuvaamille pikkurikollisille edes hetkellisen illuusion yhteenkuuluvaisuudesta. Siinä maailmassa nämä ihmiset ovat eksyksissä eikä heidän sielullisella hädällään ole purkautumiskanavaa. Eritysosaajassa AA-kerho ja katkaisuasema ovat korvanneet kirkon ja poliisi perheen. Pesosen kuvaa Suomea vuonna nolla. Traagista on se, että Suomi uhkaa olla sitä vuodesta riippumatta.
Romaanina Erityisosaaja ei kohoa aiheensa tasolle. Se jää liialti hahmotelmaksi eikä Pesonen pääse syrjäytyneiden ihmiset julkisivun taakse. Lukijan on lopultakin vaikea sanoa, kuka kukin kirjassa on, koska psykologien aines ei syvene eikä jäsenny. Matka pimeyden sydämeen jää metroportille."
Helsingin Sanomat / Jukka Petäjä 5.5.2009
"Tarinoita hämärästä
Raimo Pesosen tarinat kulkevat kirkkaimman valon ulottumattomissa
Huumeidenkäyttäjän maailma valuu, alkoholistin perheen lomamatka menee pieleen, vanhuksen rahat huijataan. Raimo Pesosen esikoisteos Erityisosaajia iskee tylyydellään. Se kertoo tarinoita, jotka sijoittuvat kirkkaimman valon yltämättömiin, paikkoihin, joissa arki kulkee hämärässä. Erityisosaajia kohdistaa katseen kertomuksiin, jotka kaipaavat huomiointia ja päivänvaloa.
Kilpailuyhteiskunnassa, jossa ihanteena ja päämääränä vallitsevat yksilön menestyminen ja julkisuuden valokeilan tavoittelu, unohtuvat helposti ne, jotka eivät itse parrasvaloihin kapua. Pesosen teksti kertoo ihmisistä, jotka ovat pudonneet yhteisön huipulle suuntaavista rattaista."
"Se pohtii syitä ja seurauksia ja esittää kysymyksiä: Mitä näille varjopuolen ihmisille käy? Huomaammeko me heidät? Kuka kantaa vastuun? Nämä mietinnät tarraavat tiukasti nykyhetkeen, jossa putoajien määrä nousee aiemman vauhdin seurauksena.
Pesonen kuljettaa rinnakkain useaa kertomusta, joiden yhdistäminen vaatii keskittymistä ja kärsivällisyyttä. Tästä huolimatta romaanin maailmasta syntyy kokonaisuus, jossa tarinaotteet luovat miljöön tuntua ja ajatusmaailmaa.
Tunnelmat ja paikat muotoutuvat henkilöiden ja heidän toimintansa kautta ja romaanin maailmasta rakentuu tunnistettavan selkeäpiirteinen paketti. Se säilyy, vaikka kohtaukset vaihtelevat ajoissa ja paikoissa, unessa ja mielikuvituksessa. Kertomusten pätkät ovat tiiviitä, mutta ne viestivät myös itse tekstin ulkopuolelle jäävistä hetkistä.
Henkilögallerian monisävyisyyttä kuvaa tarina huumeriippuvaisesta Rakista, jonka raju lapsuus vaikuttaa elämään vielä aikuisiälläkin. Karun taustan omaavan Rakin toiminta on usein kovaa, ei kuitenkaan aina. Hän, ainoastaan hän, huomaa ja kantaa kortensa vastuukekoon, kun ystävä on pulassa.
Tapaan käyttää sanoja Pesosella on suorastaan karski ote, mikä tukee rujoa sisältöä. Lauseet virtaavat lavertelematta, edes välimerkkejä Pesonen ei juuri käytä.
Otteen kappaleiden tapahtumiin saa toisinaan vasta muutaman rivin jälkeen ja tekstin vauhdista joutuu pitelemään kiinni tiukastikin. Olo on sekava, kuin kertomuksien henkilöiden ote elämästä.
Tämä on mielestäni juuri romaanin vahvuus ja tuorein piirre. Sanat taiteilevat teoksen sisältöä vähintään yhtä paljon, kuin itse juoni.
Tapahtumien ja näkemysten kerronta on vaikkakin välillä hieman kliseistä, myös erittäin tarkkasilmäistä. Pesosen elämänkokemus paistaa läpi. Hän on onnistunut näkemään pimeisiin kohtiin.
Vaikka kirjan henkilöt tuntuvat uskottavilta, toisinaan heidän tarinoihinsa on vaikea uppoutua juuri kaarta rikkovan pätkittäisyyden vuoksi. Tarttumapintaa kaventaa kenties myös tunne- ja ajatuskuvauksien pois jättäminen tapahtumakerronnan kustannuksella.
Toisaalta toiminnan keskiö on tämän teoksen maailmaan osuva valinta. Romaanin henkilöillä tuntuu monesti kulkevan nimenomaan toiminta ajatuksen tai tunteiden edellä. Näissä kertomuksissa erityisosaaja on se, joka voittaa tilanteet kylmin ottein ja pystyy rikkomaan sekä lukot että säännöt."
Johanna Koivisto / Helsingin Sanomat 5.5.2009
Vierailin Seppo Puttosen ja Nadja Nowakin haastateltavana Ylen aamu-tv:n Aamun kirjassa.
Haastattelu on nähtävissä Ylen Elävässä arkistossa.
"Osaamiskeskuksena katkaisuhoitola
Raimo Pesonen tuo esiin Turkua, jota ei kulttuuripääkaupunkihankkeen esitteisiin valokuvata
Raimo Pesosen esikoisromaanin nimi on kyynistä ironiaa eikä romaanin tapahtumistakaan löydy juurikaan positiivista uskoa elämisen mahdollisuuksiin. Keskeiset henkilöt kuten Johanna, Rakki ja Kari ovat toki nykyisen yhteiskunnan painottamia ja vaatimia asiantuntijoita, mutta he tulevat sieltä aidan toiselta puolelta, jonne he jäävätkin.
Romaanin kuvaamat erityisosaajat ovat taitavia putoamaan suomalaisen hyvinvointiketjun tikkailta. Osaamiskeskukseksi romaanissa paikantuu katkaisuhoitola, johon tavalla tai toisella keskeiset henkilöt kytkeytyvät."
"Kirja liikkuu siis enimmäkseen narkomaanien ja alkoholistien parissa, diilereitten, pikkurikollisten ja seksityöläisten maailmassa, ja eihän sinne aurinko useinkaan paista.
Se toinen Turku
Sateenkaaren lupaamaa rahasäkkiä ei löydy Varissuolta tai Raunistulasta, Tinatuopista tai Aurajoen jokilaivoista, joissa hahmot liikkuvat.
Pesonen tuokin esiin sellaista Turkua, jota ei kulttuuripääkaupunkihankkeen esitteisiin valokuvata. Se toinen Turku on Erityisosaajissa oma kaupunkikulttuurinsa, jota keskivertoeläjät tuskin tietävät olevaksi tai jonka olemassaoloa ei ainakaan haluta.
Ja kukapa haluaisikaan Rälläkkä-Räsäsen tai Rakin elämää, saati Karin epätoivoisia yrityksiä pienyrittäjänä. Kun oleminen tähtää seuraavaan viina- tai huumeannokseen, ollaan ansoitetussa maastossa.
Naispuolisten henkilöiden olemisissa ei niissäkään mitään huikeita menestystarinoita saavuteta, mutta jonkinlaista yritystä kuitenkin.
Johanna on kotimaisen kirjallisuuden opintojen epämääräisyyteen kyllästyneenä ja opiskelija-aikojen vieläkin epämääräisemmän viinanjuonnin houruista selvinneenä päätynyt katkaisuhoitolan työntekijäksi. Hän yrittää paeta nykyisyyden ja etenkin menneisyyden ikävyyttä kirjoittamalla.
Johannalle, Pesosen naispuoliselle toiselle minälle, luovuus näyttäytyy pakoviivana, mutta romaanin kaiken kattavassa pessimistisyydessä ei edes taide tarjoa tietä parempaan tulevaisuuteen.
Inhosta jälkeen
Joku voisi mieltää Erityisosaajat inhorealistiseksi teokseksi, sillä eihän se liiku miellyttävästi höttöisessä maailmassa vaan rankasti ottavassa todellisuudessa. Teoksen strategiana on kuitenkin jälkirealismi eli se pyrkii todellisuuden kuvaamiseen mutta tekee sen ilman selvästi etenevää juonta tai siloista kertojarakennetta. Lukutavan oppiminen vaati aikaa ja vaivaa.
Näkökulmat ja aikatasot vaihtuvat ja välillä hypätään nähtävästi Johannan kynästä peräisin oleviin sisäkkäisiin tarinoihin. Pesonen on selvästi lukenut suomalaiset realistinsa, joista muistumaa löytyy ainakin Hannu Salaman proosatuotannon keskivaiheen jälkirealismiin.
Romaani koostuu fragmenteista, joiden välille ei niinkään tehdä kausaalisuhteita muttei myöskään kohtalonomaista yhteyttä. Henkilöhahmojen tarinat kyllä liittyvät toisiinsa, mutta sattumanvaraisuudesta ponnahtaen.
Erityisosaajat lähestyy maailmaltaan 1970-luvun suomalaista realistista perinnettä tai nykyisemmistä vaikkapa Arto Salmista. Pesonen ei selittele tai syyttele eikä rakenna perusteluja henkilöidensä elämille, vaan hän näyttää ne, kuvaa niitä. Itse asiassa jonkinlaista analyysipintaa jää jopa kaipaamaan.
Huolimatta romaanin aiheen rankkuudesta verrattuna nykyisen valtavirtaproosamme keskiluokkaiseen sileyteen ei Erityisosaajat miksikään hätkäytysproosaksi ryhdy. Sen sijaan kyllä siitä halutessaan löytää hulvatonta huumoria, erityisesti upeanimisen Rälläkkä-Räsäsen toiminnasta."
Kaisa Kurikka / Turun Sanomat 29.3.2009
"Mustanharmaata ironiaa Suomesta"
"Epäonnistumaan tuomittu it-yrittäjä Kari, katkaisuhoitoasemalla työskentelevä Johanna ja pikkurikollinen Rakki rajaavat Bermudan kolmion, jonka sisällä Raimo Pesosen (s. 1968) esikoisromaanin tapahtumat kulkevat elämänhallinnasta piittaamatta.
Erityisosaajissa rehjustaa narkkareita, juoppoja ja pikkurikollisia. Seksuaalinen toiminta on väkivaltaista, välinpitämätöntä tai katalaa. Vanhemmuus ei ole hukassa, koska sitä ei ole ikinä ollutkaan. Työelämä tarkoittaa ihmisoikeuksista luopumista, järjen unohtamista ja sijaistoimintoihin pakenemista.
Pesosen kuvaamia henkilöitä on vilissyt aiemmassakin suomalaisessa kirjallisuudessa. Rentturealismin tanakat juuret kasvavat varmaan Putkinotkossa saakka. Erityisosaajien ansiot eivät siis ole omaperäisissä henkilökuvissa tai juonessa vaan tyylissä ja rakenteessa.
Lyhyitä, toisiinsa limittyviä tilannekuvia sarjatulella tykittävän romaanin kieli on latautunutta ja havainnoissaan pelkistetyn konkreettista. Eritepitoisten kohtaamisten sekaan Pesonen leikkaa aforistista ironiaa, joka tuo paikoitellen mieleen Jussi Kylätaskun teosten maailmankuvan. Resuinen henkilögalleria antaisi mahdollisuuden absurdeille juonenkäänteille, mutta Pesonen ei ole tyytynyt niin helppoon ratkaisuun.
Harvinaista rohkeutta
Erityisosaajissa todellisuuden absurdius näyttäytyy rakenteen ja rinnastusten välityksellä. Johannan kirjoittama, kahdeksansivuinen Sotatrilogia saa kenen tahansa ihmisen elämän vaikuttamaan yhtä järjettömältä kuin romaanissa nilkuttavien henkilöiden elämä on.
Rohkeat rakenneratkaisut ovat esikoisromaaneissa harvinaisia. Kiitettävää Erityisosaajissa on myös se, että luusereita ei ole psykologisoitu. Romaanissa leikataan terävärajainen ja selittelemätön kuva todellisuudesta, jonka vallitseva tila on tasavertainen sekasortoisuus."
Aamulehti 15.3.2009 / Saara Kesävuori
"Artist ABC –kirjan tapainen opus pitäisi löytyä jokaisen musiikkia vähänkään vakavammin harrastavan ihmisen hyllystä. Kirjaan on koottu sellainen perustietämys musiikkibisneksestä, mikä on jokaisen levy-yhtiöön aikovan artistin paras osata ja ymmärtää. Artist ABC:tä voisikin hyvin kutsua myös nimellä Music Bisnes for Dummies."
"Perusajatus kirjassa on hyvä ja eri osa-alueet on otettu mukaan melko kattavasti. Yksittäisten aiheiden käsittelyssä tosin on jääty hieman liian pintaraapaisutasolle, jos lukijalla on edes jonkin verran aikaisempaa tietämystä alasta. Kirja on rakennettu johdonmukaisesti ajatuksella, että artisti on puhtaasti artisti, ja muut ympärillä tapahtuvat asiat hoitaa muut ammattilaiset. Hyvä lähestymistapa on tämäkin, mutta Do It Yourself –henki on käytännössä jätetty kokonaan syrjään. Toisaalta kirja ei ole kuin reilut 150 sivua toimitettua asiaa, joten johonkin on raja pakko ollut vetää. Tämäntyylisesta kirjasta saisi helposti ainakin neljä kertaa näin pitkän.
Kirja on jaettu viiteen osaan. Ensimmäisessä käsitellään sitä mikä ja kuka artisti/bändi on ja mitä se haluaa. Toisin sanoen pitää selvittää itselleen mitä haluaa ja haluaako sitä riittävän paljon. Musiikkibisnekseen lähtö on täysin samanlaista panostus kuin muukin bisnes eli päästäkseen hyvään alkuun pitää töitä tehdä oikein tosissaan. Kakkososassa käsitellään sitten itse musiikkibisnestä. Asialistalla ovat melko kattavasti alan toimijat. Kustantajan, managerin, ohjelmatoimiston, median ja monen muun roolia pähkäillään, mutta tässä osassa varsinkin pintaa raapaistaan välillä aivan liian helläkätisesti. Perustiedot varmasti saa myös tällä, mutta syvempään tiedonjanoon tästä ei juurikaan ole apua.
Kolmas osa käsittelee sitten itse käytännön työtä. Eli mitä artisti/bändi oikein tekee. Käytännön työhön –osio onkin kirjan parasta osaa. Osiossa annetaan mm. ohjeita miten rakentaa hyvä demopaketti, miten lähestytään mediaa ja pohditaan sitä, mitä artistin kannattaa ottaa huomioon ulkoista ilmettä luodessaan. Kaksi viimeistä osiota ovatkin sitten enemmän pohdiskelua miten homma saadaan (mahdollisesti) toimimaan. Artistina musiikkibisneksessä –osiossa pohditaan mm. tulkitsijan ja tekijän eroja ja viimeisessä Menestys-luvussa puolestaan sitä mitä menestys sitten oikeastaan on. Varsinkin menestyksen määritteleminen on jokaisen artistin subjektiivinen näkemys ja pohjautuu tietenkin siihen millaisia tavoitteita on asetettu. Menestys-osio esittää mm. Kimmo Valtasen pro gradu –työssä esittelemän 4H-mallin, jonka avulla menestystä pyritään mittaamaan liiketaloustieteen kautta.
Lisänä Artist ABC sisältää mm. musiikkitermien selityksiä, pitkän listan erinäisiä osoitteita, erittäin hyvän sopimusesimerkkiosion ja bonuksena mukana on vielä DVD. DVD:llä on haastateltu kotimaisia alan ammattilaisia niin artistien kuin bisneksentekijöiden puolelta. Artistihaastattelut ovat loppujen lopuksi melko tylsiä. Jotain erikoisempaa näkökulmaa olisin itse ainakin niihin kaivannut. Nyt ne jäivät aika perinteisiksi artistihaastatteluiksi. Mielenkiintoisempi osa olikin bisnes-puolen edustajat. Tosin täälläkin muutamat osat olivat aivan liian hätäisesti ja päämäärättömästi kyhättyjä. Managerien ja keikkamyyjien jutustelut olivat sieltä mielenkiintoisimmasta päästä. Levy-yhtiöksi olisi voinut valita kyllä jonkun muun kuin yhden major-levymerkin.
Kokonaisuutena kirja toimii hyvänä for dummies –tyylisenä teoksena, mutta juuri sen pidemmälle kirjasta ei ole apua. Laajempi käsittely olisi ollut paikallaan useammassakin kohdassa. Lisäksi pienten toimijoiden sivuaminen edes jotenkin olisi ollut toivottavaa. Esimerkiksi isojen ja pienten levy-yhtiöiden toiminnassa on melkoisesti eroa. Aika harva artisti loppujen lopuksi kuitenkaan päätyy isolle levy-yhtiölle ja silloinkin näiden asioiden olisi paras olla jo hallussa."
Tero Kallio / Noise.fi 4.2.2005
"Vuonna 2005 ilmestyi useampiakin musiikkialan "tenttiteoksia" kuten Pasi Kostiaisen ja Jukka Takalon Sinä Olet Tähti sekä Kivi Larmolan Rokkitähden ABC. Loppuvuodesta markkinoille pamahtivat Artist ABC kirja ja DVD, jotka kiinnittävät takahuone-elämää ja suurta rock-unelmaa enemmän huomiota musiikkibisneksen solmuihin ja niiden aukaisuun."
"Kokonaisuudessaan kirja ja DVD muodostavat kattavan paketin tietoa musiikkibisneksen lainalaisuuksista ja varsinkin aloittelevalle muusikolle yhdistelmä avaa taatusti uusia ulottuvuuksia ja tekee tutuksi monia alan vakiotermejä. Kuitenkin kyse on näissä tuotteissa nimenomaan perusopinnoista, jossa aine- ja syventävät opinnot on jätetty kokonaan toisaalle. Koska teoksissa käsitellään musiikkibisnestä hyvin monelta eri kantilta ja eri näkökulmista jää käsittelyn syvyys väkisinkin pintapuoliseksi.
Kirjassa toistuu kautta linjan tietty oppikirjamaisuus aina taitollisia ratkaisuja myöden. Toisaalta tämä tyyli tukee asiallista tekstiä, mutta paikoitellen kirjan sävy muuttuu liiankin holhoavaksi, varsinkin lukijalle, jolle osa asioista on tullut tutuksi jo aiemmin. Tätä kokemusta tukevat itsensä tuntemisesta ja itsetuntemuksen hyödyntämistä taiteen teossa julistavat tekstit. Toisaalta tietty jarisarasvuomaisuus on hyväksi uutta tavoitetta kohti kurkottaessa, mutta toisaalta "tunne itsesi" -sisältöiset tekstit saavat aikaan tiettyä mainosmaisuutta. Toki ryhmässä toimiminen ja se, kuinka artistin tulisi järjestää suhteet läheisiinsä ja vihollisiinsa ovat hyödyllistä luettavaa, mutta en voi olla aivan varma olisiko tällaisen tekstin paikka ollut toisessa teoksessa.
Hyödyllisimpiä osioita aloittelevan artistin kannalta kirjassa ovat mm. hyvän demopaketin kasaamisohjeet, tekijänoikeutta koskevat perusperiaatteet ja mitä sopimusneuvotteluihin kuuluu. Paitsi aloittelevalle artistille on myös muille musiikkibisneksessä toimiville hyödyllistä perehtyä erityisesti bisneksen lainalaisuuksia koskeviin kappaleisiin. Vaikka kirja ei käsittelekään musiikkibisneksen toimijoita tasavahvasti, ja esimerkiksi median merkitys ohitetaan teoksessa hieman turhan kevein perustein, on kuitenkin kiistattoman hyödyllistä tietää vaikkapa kuinka bisneksen rahavirrat jakautuvat ja mikä on promootiopäällikön toimenkuva.
Myös kirjan loppuun kootut esimerkit sopimuspapereista ja alan keskeisestä sanastosta ovat tässä hetkessä hyödyllistä luettavaa, vaikka parin vuoden päästä monet piirteet ovatkin saattaneet muuttua. Uuden hitin tekemiseen kirja ei valmista vastausta anna, mutta sentään helposti noudatettavan neuvon:
"Biisien pitäisi olla riittävän tuttuja, mutta niissä pitäisi olla myös riittävästi uusia oivalluksia ja omaperäisyyttä erottumiseen. Tarttuvuutta, jotta ne jäisivät mieleen. Rohkeat ratkaisut nostavat kriitikoiden antamia pisteitä ja onnistunut kertosäe voi auttaa radiosoittoon pääsemisessä. Perinteiden hallitsemisen pitäisi kuulua läpi, mutta ehdottomasti uuden näkökulman kautta. Biisien tulisi istua genreensä, mutta omata myös crossover-potentiaalia. Lisäksi niiden tulisi olla ajan hermolla ja istua esittäjilleen. helppoa, eikö totta?". Vakavamielisyydestään huolimatta tarjoaa kirja siis myös huumoria rivien välistä.
Kirjan kylkiäisenä kulkeva DVD pitää sisällään kattavan määrän haastatteluja, joiden kautta aukeavat mm. keikkamyyjän, keikkajärjestäjän ja levy-yhtiön edustajien näkökulmat sekä omaan työhönsä että artistin uraan. Materiaalia on kaikkiaan neljän tunnin edestä, joten täydelliseen läpikäyntiin kuluu runsaasti aikaa, varsinkin, koska haastattelut ovat sisällöllisesti intensiivistä seuraamista vaativia.
Teknisessä toteutuksessa levyllä on paljon toivomisen aihetta, mutta tämän antaa helpommin anteeksi, koska DVD on mukana selkeästi kirjaa täydentävänä elementtinä. Tietyltä keskeneräisyyden vaikutelmalta ei silti voi välttyä mm. liian aikaisin suoritettujen leikkausten, äänentason heittelyn, kuvausympäristöjen väärän valaistuksen sekä mielikuvituksettomuuden vuoksi. DVD:n katselu on ajoittain todella raskasta johtuen esimerkiksi ikkunoista suoraan vasten kameraa paistavasta valosta tai nk. levottomasta taustasta, jossa on heijastavia pintoja ja kuvassa resonoivia pintamateriaaleja, jotka tulisi osata ottaa huomioon kuvattaessa.
Sekä artisti- että musiikkibisnes-haastatteluissa on myös toivomisen varaa paitsi mielikuvituksellisuuden, myös navigoinnin suhteen. Artisti-osiossa navigointi on viety liiankin pitkälle, koska käyttäjä joutuu klikkaamaan jokaista kysymystä erikseen vastauksen kuullakseen eikä näitä ole mahdollista katsoa tauotta yhteen menoon.
Musiikkibisnes-osiossa "ongelma" on päinvastainen, kun haastattelujen sisällä ei ole lainkaan navigointimahdollisuutta. Nämä viat ovat kuitenkin pieniä ottaen huomioon, että varsinkin musiikkibisneksen toimijoista tehdyt haastattelut ovat sisällöllisesti, alan konkareiden vastausten suhteen, hyvin ansioituneita.
Artistihaastatteluissa mielenkiintoista perspektiiviä antavat hyvin erilaiset haastateltavat, esimerkiksi Ismo Alangon pitkä ura verrattuna Antti Tuiskun vasta alussaan olevaan puurtamiseen. Eri genrejen artistien mukanaolo tuo haastatteluihin monipuolisuutta. Lisää monipuolisuutta voi tosin peräänkuuluttaa siinä mielessä, että osittain eri kysymykset eri artisteille olisivat tuoneet rompulle lisää vaihtelua, kun haastateltavia on useita. Toinen mielenkiintoinen näkökohta olisi ollut ottaa mukaan artisti, jolla on myös kokemusta asioiden hoitamisesta levy-yhtiön kannalta, vaikkapa Fintelligensin Elastinen, Mokoman edustajat tai Klamydian Vesku Jokinen. Tällainen haastattelu toisi taatusti mielenkiintoisia vastauksia, joista olisi hyötyä myös esimerkiksi muille pienlevy-yhtiöille.
Kaikkiaan Artist ABC -kirja ja DVD muodostavat kattavan kokonaisuuden, josta on taatusti hyötyä musiikkibisneksessä toimintaansa aloittelevalle, oli kyse sitten artistista, toimittajasta tai vaikkapa stylististä. Kyse on ensisijaisesti perustietopaketista, syvempää tietoa hakevan on syytä kahlata läpi esimerkiksi tässäkin kirjassa mainituista lisälähteitä. Kirjan ja DVD:n läpikäynnin päätteeksi on hyvä tentata itsensä DVD:ltä löytyvällä Artistitestillä (josta allekirjoittanut voi ylpeänä ilmoittaa vetäneensä täydet pisteet, toim. huom.), joka kenties antaa osviittaa siitä, kuinka hyvin Artist ABC -paketti tehtävässään onnistuu."
Hanna Valjakka / Meteli.net 20.1.2005
"Jonkinlaisia musiikkialan opuksia on ilmestynyt lähiaikoina pariinkiin otteeseen, mutta Artist ABC on monessa mielessä näistä kattavin. Kirja mainostaa itseään ensimmäisenä ammattilaisten kirjoittamana suomalaisen musiikkibisneksen käsikirjana muusikoille, artisteille, kuin myös muillekin alalla toimiville.
Artist ABC ei takaa menestystä, mutta luo edellytyksiä sen mahdolliseen saavuttamiseen ja ymmärtämään, miten musiikkiala toimii eri osapuolten kesken. Kirjan mukana tulee myös DVD, josta lisää myöhemmin."
"Kirja auttaa pohtimaan, milloin musiikki on hyvä harrastus, milloin ammatti ja mitä ammattilaiseksi pyrkiviltä vaaditaan käyden läpi artistilta vaadittavia ominaisuuksia ja antaa kehitysohjeita, opastaa käytännön työssä, esittelee musiikkibisneksen toimintaa ja tekijöitä.
Kirjaa ei ole tarkoitettu pelkästään rock-ihmisille, vaan kaikille, joita musiikkiala kiinnostaa. Kirjan luonne on toki populaarimusiikissa. Pääpaino on suomalaisessa musiikkialassa, mutta myös ulkomaiden isommat markkinat ja niiden toimintatavat huomioidaan.
Kirjan hankalin puoli on sen luonne, koska jokainen lukija tuntee sen eri tavalla. Musiikinteko ei ole mansikoiden poimintaa, vaan hyvin pitkälle tunnepitoinen asia. Siksi toimiminen osana koneistoa antaa yhdelle sen "ahaa" -elämyksen, toiselle vastareaktion. Puritanisti ei varmasti koskisi pitkällä tikullakaan kirjaan. Kuitenkin kaikki asiat, mitä kirja sisältää ovat faktoja, jotka painetussa muodossa saattaa saada aikaan erilaisen reaktion, kuin vain kaukaisena ajatuksena siellä takaraivossa. Tästä syystä itselleni esim. kirjan alku oli vähän sellaista liirumlaarumia. Ensimmäinen osa "tunne itsesi" oli vähän turhaa itsensä analysoimista. Välillä kirjaa lukiessaan tuli tunne turhan suunnitelmallisesta artistiksi ryhtymisestä tai ajatus "pitkän tähtäimen suunnitelmia menestykselliselle uralle". Tätähän kirja ei suinkaan ole ja se tekeekin selvän eron harrastelijan ja artistin välillä. Viime kädessä on kuitenkin itsestä kiinni, kuinka paljon haluaa antaa itsensä musiikkibisneksen vietäväksi.
Kirjan luettuaan ymmärtää musiikkialaa huomattavasti paremmin, jossa "minä-minä-minä" persoonat eivät loppupeleissä kauaa varpaille hypi. Kirjan lopussa on lisäksi liite-esimerkkejä mm. kustannus-, management- tai ohjelmamyyntisopimuksista, sekä hyvin kattava musiikkialan sanasto.
DVD
Siinä, missä kirja loi pohjan, antaa DVD käytännön kuvaa. DVD toimii toki itsenäisenäkin teoksena, mutta parhaimmillaan se on kirjan rinnalla. Haastatteluissa on Suomen eturivin artisteja laidasta laitaan, kuten mm. Alangon veljeksistä ne kaksi tunnetuimpaa, CMX:n A.W. Yrjänä, HIM:n Ville Valo, Nightwishin Tuomas Holopainen ja Tarja Turunen kuin myös teini-idoleiden, Idols-tähti Antti Tuiskun ja räppäri Pikku G:n näkemyksiä. Parasta ja hauskinta kuunneltavaa on Kotiteollisuuden Jouni Hynysen rennot kommentit. Artistien näkemykset eivät paljoa toisistaan eroa.
Lisäksi levyllä haastatellaan artistien ympärillä toimivia ihmisiä: keikkajärjestäjiä, kustantajia, levy-yhtiön edustajia, studiohenkilöitä, stylisteja jne... niin Tavastian Merimaa kuin Finnvoxin Karmilakin ovat aika itseoikeutettuja henkilöitä näihin haastatteluihin. Ja asiaa riittää.
Materiaalia on DVD:llä sen verran paljon, että yhdeltä istumalta kaiken sisäistäminen ei kyllä onnistu. Huonona puollena DVD:llä on sen kankea toteutus. Kaikki haastattelut ja kysymykset pitää hakea erikseen valikosta. Artistien kaikki viisi kysymystä ovat samoja, joten niistä saa sinänsä varsin hyvän kokonaiskäsityksen asioista, mutta sujuvuuden kannalta ne olisi voitu toteuttaa helpommaksi.
Summa summarum: teos ansaitsee papukaijamerkin. En kuitenkaan mielelläni arvioisi tätä pisteytyksillä, koska kirjan koulukirjamaisuus antaa toiselle kokonaisvaltaisen käsityksen asioista, siinä missä toiselle se voi olla jo täysin tuttua tekstiä. Sanottakoon kuitenkin, että sekä kirja ja DVD ovat kumpikin hyviä. Ne ovat hyvin informatiivisia, selkeitä ja helposti omaksuttavia, joten näiden ominaisuuksien puolesta kumpikin teos ajaa asiansa."
Janne Rintala / imperiumi.net 5.12.2004
©copyright 2023